Laitaatsalmen siltatyömaa kaipaisi kuivempaa keliä — Silta ei tule käyttökuntoon itsenäisyyspäiväksi

Asfalttia ei voi märkään huopaan vetää.

Liikennevirasto

Savonlinnan Laitaatsalmen ensimmäinen uusi silta ei valmistu ajettavaan kuntoon itsenäisyyspäiväksi, mutta sitä seuraavalla viikolla sillalla ajaminen voi jo olla mahdollista. 
Savonlinnan Laitaatsalmen ensimmäinen uusi silta ei valmistu ajettavaan kuntoon itsenäisyyspäiväksi, mutta sitä seuraavalla viikolla sillalla ajaminen voi jo olla mahdollista. 

Savonlinnan Laitaatsalmen siltatyö on kärsinyt kosteista keleistä.

Pääurakoitsija Destian työmaapäällikkö Aki Loikkanen toteaa, että silta ei ehdi valmistua ajokuntoon itsenäisyyspäiväksi, mutta sitä seuraavalla viikolla ajamaan saatetaan päästä.

— Jos vain tuo sää olisi sen verran meidän puolellamme, että saisimme sillan päällystettyä.

Kylmyydestä ja varsinkin kosteudesta on riesaa riittänyt.

Sillan kansi on saatu kokonaan eristettyä ja puoleen väliin asti on vedetty kaksi alinta kerrosta asfalttiakin. Toisen puolen alemmat asfalttikerrokset ja koko kannen kulutuskerros ovat vielä tekemättä.

— Jos ensi viikolla maanantai, tiistai ja keskiviikko olisivat hyvää keliä, tekisimme ne pois. Sen jälkeen on vielä varustelua kuten kaiteiden laittoa. Niissä menee viikon verran.

Sillan päällystäminen vaatii suhteellisen kuivaa keliä.

— Pieni pakkanenkaan ei haittaisi mitään, mutta vesisade tai lumipyry on paha. Bitumikermin päällä ei saa seisoa vettä kun päällystetään. Kostea se saa olla, mutta ei lätäköillä. Silloin ei ruveta päällystämään, vaan odotetaan oikeaa tilaisuutta.

Samaan aikaan rinnalle ollaan jo pystyttämässä toisen sillan tukirakenteita.

— Kahdeksasta tuesta on valettu neljä, molemmat maatuet ja niitä lähimmät välituet. Yhtä muutakin välitukea pystyy nytkin jo tekemään ja loppuja sitten, kun liikenne kulkee ensimmäistä uutta siltaa pitkin. Montut tulevat nykyisen ajoradan alle.

Myös kevyen liikenteen kulkuun tulee työmaan kohdalla muutaman viikon kuluttua uusia järjestelyjä.

— Kevyt liikenne siirtyy uuden sillan käyttöönoton jälkeen kulkemaan ratasillan kautta. Saadaan kevyelle liikenteelle turvallisempi kulku ja itselle lisää tilaa tekemiseen.

Työmaalla on tällä hetkellä töissä 60–70 henkeä.

— Se on ollut aika vakio jo pitempään. Kun ruoppaus loppuu ja maatyöt hiljenevät, vahvuus painuu talveksi noin 50:een. Keväällä on taas noin 70 työntekijää.

Ruoppaus pyritään saamaan valmiiksi tämän vuoden aikana.

— Sitä saa tehdä vain loka-, marras- ja joulukuussa. Ei sinänsä ole ongelma jatkaakin, mutta kalusto vain pitää tuoda meren puolelta uudestaan. Se ei ole sisävesiltä.