Työntekijä sai vakavia vammoja — Kolme vuotta sitten Punkaharjulla sattuneen työtapaturman käsittely alkoi käräjäoikeudessa

Syyttäjän mielestä turvallisuusriskin työntekijöille aiheuttanut laite olisi voitu laittaa kuntoon pienillä korjauksilla.

Tuija Pauhu

Käräjäoikeudessa alettiin käsitellä työtapaturmaa, jossa Metsäliitto Osuuskunnan Metsäwoodin Punkaharjun vaneritehtaan työntekijä sai vakavat vammat työpaikallaan noin kolme vuotta sitten.
Käräjäoikeudessa alettiin käsitellä työtapaturmaa, jossa Metsäliitto Osuuskunnan Metsäwoodin Punkaharjun vaneritehtaan työntekijä sai vakavat vammat työpaikallaan noin kolme vuotta sitten.

Syyttäjä vaatii Metsäliitto Osuuskunnan Metsäwoodin Punkaharjun vaneritehtaan johtoon kuuluvalle henkilölle sakkorangaistusta ja yritykselle yhteisösakkoa työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta.

Syyttäjän mielestä vastaaja oli rikkonut tehtaan työturvallisuusvaatimuksia lyömällä laimin hänelle kuulunutta valvontavelvollisuutta vuosien 2013–2016 aikana.

Työntekijän vakavaan loukkaantumiseen johtanut työtapaturma tapahtui helmikuussa 2016 vaneritehtaan teroittamossa, kun teroituskoneen terä putosi työntekijän toisen jalan päälle.

Työtapaturmassa työntekijältä leikkautui poikki oikean polven nelipäinen reisilihas ja jänne. Myös reisiluun alaosa murtui.

Juttua käsiteltiin Etelä-Savon käräjäoikeudessa Savonlinnassa torstaina.
Haastehakemuksen mukaan terien nostamiseen tarkoitettu nostoavustin oli ollut tarkoitukseensa sopimaton.

Syyttäjä totesi, että selvitysten mukaan tuolloin käytössä olleet teräsuojat olisi voitu laittaa kuntoon vähäisin toimenpitein, jolloin myös työntekijöiden loukkaantumisriski olisi poistunut.

Poliisin esitutkinnan pöytäkirjoissa todetaan, että käräjille nyt vastaajaksi joutunut henkilö oli ollut tietoinen teroittamon työturvallisuuspuutteista, koska ne olivat tulleet ilmi tehtaalla aiemmin tehdystä riskiarviosta.

Mainitut puutteet työnantaja oli korjannut vasta kahdeksan kuukauden kuluttua työtapaturmasta eli lokakuussa 2016.

— Muutokset teroittamossa tehtiin vasta työsuojeluviranomaisten kehotusten ja uhkasakkopäätöksen jälkeen, todetaan oikeuden asiakirjoissa.

Syyttäjän mielestä työntekijöiden työturvallisuutta koskeneet rikkomukset eivät ole vähäisiä.

Teroittamon riskeistä ja puutteista työnantaja oli tullut tietoiseksi viimeistään jo toukokuussa 2014, kun työterveyshuollon selvityksessä niistä mainittiin.

Syyttäjän mielestä työturvallisuutta kohentavia investointeja oli lykätty tehtaalla tarpeettomasti, eivätkä taloudelliset syyt voineet olla syynä lykkäyksille.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset