Tilaajalle

Asuntojen flippaaja Jenny Nyman, 33, osti ensimmäisen sijoitusasuntonsa melkein suoraan synnytyksestä – "Asunto oli hyvä kohde oppia, sillä se revittiin lähes kappaleiksi"

Nyman on flipannut kuusi asuntoa kolmessa vuodessa. Pienimmillään voitto on ollut 5 000 euroa ja enimmillään 50 000 euroa.

Päivi Tuovinen

 Jenny Nyman osti ensimmäisen flippauskohteensa vuonna 2017. Hän teki kaupat, kun hänen poikansa oli viiden päivän ikäinen.
Jenny Nyman osti ensimmäisen flippauskohteensa vuonna 2017. Hän teki kaupat, kun hänen poikansa oli viiden päivän ikäinen.

Jenny Nyman osti ensimmäisen sijoitusasuntonsa kolme vuotta sitten ollessaan viiden päivän ikäisen poikavauvan äiti. Vielä silloin hän ei tiennyt, että kauppa olisi ensiaskel paitsi vaurastumiseen myös ammatin vaihtoon.