Osuuskauppa Suur-Savo takoi viime vuonna tulosta 8,4 miljoonaa euroa — Investointeja riittää tällekin vuodelle noin 25 miljoonan euron edestä

Rajallisen ostovoiman ja tiiviin verkoston yhdistelmä rajoittaa uusien hankkeiden suunnittelua.

Mikko Kontti

Toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen sanoo Suur-Savon onnistuneen viime vuonna hyvin ja kaikkien toimialojen kasvattaneen myyntiä.
Toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen sanoo Suur-Savon onnistuneen viime vuonna hyvin ja kaikkien toimialojen kasvattaneen myyntiä.

Osuuskauppa Suur-Savon liikevaihto kasvoi viime vuonna 2,5 prosenttia edellisvuodesta ja oli 356,5 miljoonaa euroa.

Tulos koheni hieman edellisvuodesta ja oli 8,4 miljoonaa euroa, 2,4 prosenttia liikevaihdosta.

Toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen on tyytyväinen kaupankäynnin sujumiseen.

— Päivittäis- ja käyttötavarakauppa on leipähampaamme, vaikka kyseinen toimiala kasvoikin vain puoli prosenttia. Matkailu- ja ravitsemiskauppa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppa tekivät suhteellisesti parhaan tulosparannuksen.

Tulosparannukseen vaikuttivat hyvin sujunut kesäkauppa ja Mikkelin asuntomessut.

Investoinneista puolet Pieksämäelle

Osuuskauppa Suur-Savo investoi tänäkin vuonna reippaasti.

Noin 25 miljoonan euron investointipotista puolet kohdistuu Pieksämäen Prismaan. Sen odotetaan valmistuvan tämän vuoden joulukauppaan.

Pieksämäen Prismasta tulee Suur-Savon historian toiseksi suurin investointi kauppakeskus Mikkelin Stellan jälkeen. Vaikka Prismasta tulee pinta-alaltaan keskimääräistä pienempi, rakennuskustannukset ovat nousseet niistä vuosista, kun maakunnassa viimeksi tehtiin hypermarketeja.

Muita merkittäviä kohteita ovat Savonlinnan Seurahuoneen vastaanottotilojen uudistus, Savon Autokeskuksen laajennus Mikkelissä ja Kuortin ABC:n ravintolatilojen uudistus. Kauppaverkossa tapahtuu muuallakin: Salet Puumalassa ja Mikkelin Laajalammella peruskorjataan.

Uusimmat uutiset

Kommentoidut