Punkaharjulla järjestettävässä Swimrun Puruvedessä kisataan uimalla ja juoksemalla saarelta toiselle — Pisimmällä 40 kilometrin matkalla vieraillaan yhdeksällä eri saarella

Lauantaina Punkaharjun Naaranlahdessa kisataan ensimmäistä kertaa Swimrun Puruvesi.

Janne Hänninen

Näissä maisemissa kisataan lauantaina Swimrunin eli uintijuoksun merkeissä Puruvedellä.
Näissä maisemissa kisataan lauantaina Swimrunin eli uintijuoksun merkeissä Puruvedellä.

Lauantaina Punkaharjun Naaranlahdessa kilpaillaan uinnin ja juoksun merkeissä, kun siellä järjestetään ensimmäistä kertaa Swimrun Puruvesi -urheilutapahtuma.

Swimrun eli uintijuoksu on moniosuuksinen kilpailu, jossa osallistujat taittavat matkaa juoksemalla välillä maastossa ja uimalla välillä avovedessä. Matkailutila Naaranlahdesta lähtevässä kisassa pisimmällä 40 kilometrin matkalla vieraillaan yhdeksällä eri saarella, ja se sisältää 22 uintiosuutta.

Idea kilpailun järjestämiseen on syntynyt Naaranlahden yrittäjän Janne Hännisen omasta kiinnostuksesta kestävyyslajeja kohtaan.

— Olen osallistunut täyden matkan triathlonille, ja se on aika puuduttavaa suorittamista. Swimrunissa tempo vaihtelee, ja se on nykytrendien mukainen laji, koska siinä liikutaan luonnossa, hän toteaa.

Hänninen haki kilpailuun oppia viime vuonna Puumalasta järjestetystä Swimrun Saimaasta. Lisäksi hän on saanut neuvoja muun muassa pitkään Vaarojen Maratonia järjestäneeltä Heikki Hamuselta.

Kaikkiaan kilpailussa on neljä sarjaa: yksilöille 12 kilometrin mittainen cute ja 16 kilometrin mono sekä pareille tarkoitetut 23,5 kilometrin duo standard ja 40 kilometrin duo double.

Kisaan on ilmoittautunut 34 osallistujaa, mutta Hännisen mukaan lisää mahtuu mukaan.

Swimrun Puruvesi -urheilutapahtuma lauantaina 29. kesäkuuta alkaen kello 10. Kilpailukeskuksena toimii Matkailutila Naaranlahti, Kesälahdentie 1614, 58520 Hiukkajoki.

Swimrun Puruvesi

Sarjat:

Cute: 12 kilometriä (3 km uintia, 9 km juoksua).

Mono: 16 kilometriä (5 km uintia, 11 km juoksua).

Duo standard: 23,5 kilometriä (7,5 km uintia, 16 km juoksua).

Duo double: 40 kilometriä (13,5 km uintia, 26,5 km juoksua).