Mestiksen jäähyporssin kärkikaksikko tulee illalla Savonlinnaan — TuTo on ollut SaPKolle tällä kaudella vielä voittamaton vastustaja

Pässilauma lähtee illan taistoon maalivahtia lukuunottamatta samalla kokoonpanolla, jolla se hävisi keskiviikkona jatkoajalla KooVeelle.

Kun TuTon kovanaama Matt Nickerson on kaukalossa, niin monenlaista voi sattua ja tapahtua.
Kun TuTon kovanaama Matt Nickerson on kaukalossa, niin monenlaista voi sattua ja tapahtua.

Mestiksen kolmannella sijalla oleva TuTo tulee tänään mittaamaan SaPKon päivän kunnon Talvisaloon.

Pallokerho ei ole tällä kaudella pystynyt vielä turkulaisia voittamaan. Ensimmäinen otatus päättyi Talvisalossa vieraille maalein 2—3. Turkulaisten ykköstykki tuossa kamppailussa oli Matias Lehtonen (2+1). SaPKon mestarijoukkueessakin pelannut hyökkääjä ei tänään ole pässipaitojen peikkona, sillä mies pelaa nykyisin Tapparan liigajoukkueessa.

Toinen kohtaaminen Turun Kupittaalla venyi jatkoajale. Miro Mäkinen sinetöi kotivoiton maalein 4—3.

TuTon vire ei ole ollut viime aikoina paras mahdollinen, sillä neljästä viimeisestä ottelustaan se on hävinnyt kolme ja voittanut yhden.

SaPKo lähtee illan otteluun samalla kokoonpanolla kuin keskiviikon KooVee-tappiossa. Ainoastaan maalivahti on vaihtunut, kun Roope Urpolahti saa pelivuoron.

Illan vastustajassa mielenkiinto kohdistuu kahteen puolustajaan, jotka viihtyvät hyvin jäähyaitiossa. Mestiksen jäähypörssijn kärkisijaa pitää hallussaan Mikke Levo, joka on 33 ottelussa kerännyt 122 jäähyminuuttia. Hyvänä kakkosena on Matt Nickerson. Amerikkalainen on Levoakin kovemmassa tahdissa, sillä 24 ottelun saldo on 108 rangaistusminuuttia.

SaPKon jäähykuningas Joonas Toivanen on kaksikkoon verrattuna kiltti poika 47 minuutillaan.

Pystyykö SaPKo tänään horjuttamaan TuToa ensimmäisen kerran tällä kaudella.
Pystyykö SaPKo tänään horjuttamaan TuToa ensimmäisen kerran tällä kaudella.

Ottelu alkaa Talvisalossa tutusti klo 18.30.