STPS ei ole luovuttanut taisteluaan Kolmosen kärkipaikasta - MiPK:n nousulle ei tullut sinettiä

Lohkon kärkijoukkue Mikkelin Pallo-Kissat kaatui jännittävässä 70-vuotisjuhlaottelussa Kyrönniemellä maalein 3-2.

Antti Varonen

Marko Huttu vei STPS:n 2-0-johtoon ensimmäisen jakson loppupuolella.
Marko Huttu vei STPS:n 2-0-johtoon ensimmäisen jakson loppupuolella.

Jalkapallon Kaakon Kolmosen mestaruus näyttäisi olevan kahden kauppa, kun pelaamatta on enää kaksi sarjakierrosta.
Kärki tiivistyi lauantaina, kun STPS kukisti 70-vuotisjuhlaottelussaan lohkoa johtavan Mikkelin Pallo-Kissat 3—2 (2—0) ja kavensi joukkueiden välisen eron kahteen pisteeseen.
PeKa ja FC Peltirumpu sen sijaan tuhrivat omat saumansa. PeKa hävisi Haminan Pallo-Kissoille ja FC Peltirumpu yllättäen lohkojumbo Kultsu FC/2:lle.
— Kauden toinen voitto Kissoista, joten ei voi olla kuin tyytyväinen, iloitsi juhlan kunniaksi komeaan pukuun sonnustautunut STPS-valmentaja Tuomas Silvennoinen. Pukeutumistyylissä oli ripaus Mourinhoa ja Guardiolaa.
Pallo-Kissojen valmentaja Timo Vehviläinen ei ollut huolissaan, vaikka voitolla se olisi sinetöinyt lohkovoiton ja sarjanousun.
— Kaksi matsia on jäljellä ja tällaisella pelillä ne hoidetaan varmasti, Vehviläinen kuittasi tappion.
Zakaria Abahassine, Marko Huttu ja Markus Riikilä veivät STPS:n jo 3-0-johtoon, mutta KIssat kiri lopulta maalin päähän, mutta ei lähemmäksi.
STPS:llä oli tuhannen euron paikat kasvattaa maalitiliään, mutta Huttu, Abahassine, Miika Kuntonen ja Antti Pulkkinen vuorollaan saivat pallon avopaikoista ohi maalin.
— Ehkä niissä tilanteissa ei keskitytty riittävästi. Onneksi saatiin kuitenkin sen verran monta sisään, että voitettiin, maalipörssin kärkeen yksin siirtynyt Abahassine naureskeli. Miehen tilillä on nyt 12 osumaa, kun MiPK:n Sami Kontulaisella on yksi maali vähemmän.
Abahassine on pelannut pitkästä aikaa täyden kauden ja mies on silminnähden viihtynyt vihreällä veralla.
- Olin kesän töissä Savonlinnassa ja saatiin hyvä jengi kasaan. Kaikilla on ollut yhteinen halu ja kun taustalla on Tuomas Silvennoisen motivoiva valmennus, niin kiva on ollut pelata.
Lauantaina STPS oli Abahassinen mukaan parhaimmillaan ottelun alkupuolella.
- Pystyimme pelaamaan siten miten meidän kuuluukin pelata. Kenttä oli kyllä aika vaikea ja paljon tuli syöttöhasseja. Hieno homma, että voitettiin. Saadaan peleihin panosta vielä kauden loppuun asti.
STPS kohtaa vielä HaPK:n vieraissa ja Lappee JK:n kotonaan. MiPK puolestaan saa Purhan kotiinsa ja päättää kauden Imatralla IPS:n vieraana.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.