Tilaajalle

Kerimäkeläisjudoka Marianne Kosonen jätti pääkaupungin taakseen vuoden asumisen jälkeen ja palasi kotipitäjäänsä etsimään uudelleen motivaatiota kilpailemiseen sekä harjoitteluun — ”En halunnut luovuttaa vielä”

Kososen lääketieteen opinnot ovat nyt jo toista vuotta tauolla, sillä kerimäkeläinen on halunnut laittaa kaikki panokset urheiluun ja kisaamiseen. Sen vuoksi hän muutti myös puolitoista vuotta sitten Helsinkiin, jossa suurin osa muusta maajoukkueesta harjoittelee. 24-vuotias judoka ei kuitenkaan kotiutunut pääkaupungin vilinään.

Tuija Pauhu

Paluu vuodeksi Kerimäelle on tehnyt Marianne Kososen mukaan hyvää. Ensi syksynä jatkuvat lääketieteen opinnot kutsuvat kuitenkin takaisin Kuopioon.
Paluu vuodeksi Kerimäelle on tehnyt Marianne Kososen mukaan hyvää. Ensi syksynä jatkuvat lääketieteen opinnot kutsuvat kuitenkin takaisin Kuopioon.

Kerimäen Judonokon Marianne Kosonen teki viime syksynä kovan päätöksen, kun hän jätti pääkaupungin pölyt vuoden asumisen jälkeen taakseen ja palasi tuttuun ja turvalliseen ympäristöön Kerimäelle.