Pelin henki on selvä tänä iltana Talvisalossa — Voitolla SaPKo lähtee torstaina Turkuun ja tappiolla kesälomalle

SaPKon kokoonpanosta edelleen sivussa ovat Mikko Lahtela sekä päähän taklatut Joonas Toivanen ja Waltteri Ruuskanen. Pelikieltonsa kärsineet taklaajat Henry Mäntylä ja Matt Nickerson sen sijaan ovat mukana TuTon kokoonpanossa.

Timo Seppäläinen

Niklas Salo on tehnyt yhden kolmesta SaPKon maalista pudotuspelisarjassa TuToa vastaan. Tänään onnsitumisia tarvitaan lisää.
Niklas Salo on tehnyt yhden kolmesta SaPKon maalista pudotuspelisarjassa TuToa vastaan. Tänään onnsitumisia tarvitaan lisää.

Pelipäivä, eikä mikä tahansa pelipäivä.

SaPKo on tänään pakkovoiton edessä, kun se kohtaa TuTon Mestiksen puolivälieräsarjan viidennessä ottelusa.

Turkulaiset ovat voittaneet kolme kertaa, kun SaPKolla on välieräpaikkaan ainoastaan yksi kiinnitys. Kotikentällään Talvisalossa SaPKo on hävinnyt molemmat ottelunsa ja onnistunut tekemään ainoastaan kaksi maalia. Välieriin pääsee neljällä voitolla.

TuTo on Mestis-historiansa aikana pariin kertaan onnistunut sulamaan johdettuaan pudotuspelisarjaa otteluvoitoin 3—1.

SaPKon kokoonpanosta edelleen sivussa ovat Mikko Lahtela sekä päähän taklatut Joonas Toivanen ja Waltteri Ruuskanen. Pelikieltonsa kärsineet taklaajat Henry Mäntylä ja Matt Nickerson sen sijaan ovat mukana TuTon kokoonpanossa. 193-senttinen ja 107-kiloinen Nickerson palaa rikospaikalle Talvisaloon kolmen ottelun rangaistuksen lusineena.

SaPKon valmennus on hieman rukannut koostumuksia. Jaakko Lantta on nostettu ykkösketjun laitaan Teemu Lämsän ja Niklas Salon rinnalle.

Henri Keskilohkon sentteröimässä kolmosessa pelaavat Matias Mutikainen ja Tatu Vihavainen.

Kakkos- ja nelosketjut ovat ennallaan Maalilla jatkaa Roope Urpolahti.

Ottelu alkaa Talvisalossa klo 18.30.

Luetuimmat