KiPa vei voiton kotiin Kiteen Rantakentällä

KiPa voitti Jymyjussit kotiottelussa lukemin 2 —1.

Timo Seppäläinen

Ville Liukku ratkaisi voiton KiPalle supervuorolla.
Ville Liukku ratkaisi voiton KiPalle supervuorolla.

Kiteen Pallo haki lauantaina pisteet kotikentältään kamppailusta Seinäjoen Jymyjusseja vastaan. KiPa voitti Jymyjussit lukemin 2 —1 (6—4, 4—5, 1—0).

Ensimmäisen jakson kotiutukset löivät Ville Liukku, Sami Mikkolanaho ja Hannes Pekkinen, kukin kaksin kerroin.

Jymyjussien juoksuista vastasivat Jukka-Pekka Vainionpää kahdella kotiutuksella ja Atte Kontio yhdellä. Jymyjussit saivat myös yhden vapaataipaleen.

Ensimmäinen jakso meni KiPalle juoksuin 6—4.

Tiukkaa vääntöä

Toinen jakso oli tasaista vääntöä joukkueiden kesken. Kun Jymyjussien Henri Puputti löi kotiutuksen ensimmäisen aloittavalla, tasoitti KiPan Pekkinen tilanteen lopettavalla.

Vainionpää vei toisen aloittavassa Jymyjussit jälleen johtoon, mutta Valentin Ikonen toi tilanteen lopettavassa tasoihin.

Kolmannen aloittavassa Elmeri Lieto ja Mikko Haukkala loivat Jymyjusseille kahden juoksun johdon, mutta Ikonen ja Liukku tulivat ja tasoittivat jälleen lopettavassa pelin.

Neljännessä vuoroparissa Vainionpää teki ottelun neljännen kotiutuksensa, eikä kukaan KiPan joukkueesta saanut tilannetta enää tasoihin. Toinen jakso meni siis Jymyjusseille 4—5.

Supervuorolla Liukku ratkaisi pelin KiPan hyväksi kotiuttamalla Topi Hurskaisen.

KiPalla oli edellisestä ottelusta takanaan raastava tappio, kun tiukka ottelu ratkesi kotiutuslyöntikilpailussa Pattijoen Urheilijoiden hyväksi.

Kiteen Pallo kohtaa seuraavaksi Siilinjärven Pesiksen vieraspelissä keskiviikkona kello 18.