Savonlinnan liikuntahallin katto ei enää vuoda — Parhaillaan hallin katolle asennetaan uutta kattohuopaa

Jos kattoremontti olisi tehty aikanaan vuosia sitten, oltaisiin nykyisiltä ongelmilta vältytty.

Soila Puurtinen

Savonlinnan liikuntahallin katon vuotokohdat on saatu paikattua ja ne ovat myös pitäneet.
Savonlinnan liikuntahallin katon vuotokohdat on saatu paikattua ja ne ovat myös pitäneet.

Savonlinnan liikuntahallin katon vuoto-ongelmat on saatu korjattua ja viikonloppuna Heikinpohjassa päästään urheilemaan kuivissa olosuhteissa.

Lauantaina on vuorossa East Volleyn 1-sarja-avaus lentopallossa ja sunnuntaina kautensa avaavat salibandyn 5. divisioonajoukkueet muun muassa Savonlinnasta, Punkaharjulta ja Sulkavalta.

— Vuotokohdat on paikannettu ja korjattu. Näyttää siltä, että korjaus on onnistunut, sillä alkuviikon kovien sateiden aikana katto ei enää vuotanut, sanoo kaupungin vapaa-aikapäällikkö Simo Räty.

Rakennusmestari Pekka Hanikka kaupungin toimitilapalveluista vahvistaa Rädyn näkemyksen.

— Niin sanotut reikäkohdat tai epäilyttävät vuotokohdat on saatu paikattua ja ne ovat myös pitäneet. Hallin neloslohkosta tehtiin uusi löytö, mutta sekin saadaan kuntoon ennen viikonloppua.

Hanikan mukaan vesi ei aiheuttanut vauroita hallin parketille.

— Parketti saatiin kuivattua ja vuotokohtien alle saimme laitettua astoita.

Tällä hetkellä hallin katolle asennetaan uutta kattohuopaa.

— Vanha huopa on ihan loppu. Remontti olisi pitänyt tehdä jo monta vuotta sitten. Jos näin olisi toimittu, niin tällaisia ongelmia ei olisi tullut, Hanikka sanoo.

Kattohuoparemontin valmistumisaikaa Hanikka ei lähde arvioimaan.

— Työt ovat parasta aikaa käynnissä ja kaikkemme teemme, että valmista tulisi mahdollisimman nopeasti. Aikataulut ovat säästä riippuvaisia.

Muutakin pienempää remonttia Hanikan mukaan syksyn aikana hallissa tehdään.

1980-luvulla rakennettu liikuntahalli on vuosien varrella päässyt rapistumaan, kun vaadittavia peruskorjauksia ei ole tehty. Halli siirtyi valtiolta kaupungin omistukseen vuonna 2017, kun yliopisto siirsi opettajankoulutuksen Joensuuhun.

— Kun katto nyt uusitaan ja siitä tulee veden ja lumen pitävä, niin pääsemme taas monta vuotta eteenpäin. Hallin isommasta peruskorjauksesta ei ole päätöksiä tehty, Räty sanoo.

Keväällä yksityinen taho ilmaisi kiinnostuksensa hallin ostamiseen, eikä tilanne ole siitä muuttunut. Hallin katon kunto on ratkaisevassa roolissa jos kauppoja aletaan hieroa.