Waltteri Ruuskanen: Toista peliä ei hävitä peräkkäin

IPK:n päävalmentaja Janne Sinkkonen maiskutteli voittamisen hauskuutta ja SaPKon Pasi Räsänen kehotti pelaajiaan ottamaan mallia IPK:n puolustustahdosta.

Tuija Pauhu

SaPKo-puoustaja Waltteri Ruuskanen avasi pistetilinsä perjantain IPK-ottelussa.
SaPKo-puoustaja Waltteri Ruuskanen avasi pistetilinsä perjantain IPK-ottelussa.

Waltteri Ruuskanen pelasi perjantai-iltana vasta kahdeksannen mestisottelunsa pässipaidassa. Samalla tuli tilille myös ensimmäinen syöttöpiste.

Parin loukkaantumisen vuoksi puolustajan kausi on ollut rikkonainen. Syyskuussa hän loukkasi polvensa harjoitusottelussa Jokipoikia vastaan ja toipui pelikuntoon vasta lokakuun lopulla.

Riemua kesti kolmisen viikkona, ennen kuin uusi vamma vei miehen telakalle.
Siitä toivuttuaan Ruuskanen haki joulukuussa kuuden ottelun ajan pelituntumaa liigajoukkue Lahden Pelicansin riveistä.

— Kaikenlaista voi näköjään tapahtua. Hieno kokemus oli päästä pelaamaan Liigassa ja huomata, että sielläkin pärjää, Ruuskanen sanoi, mutta ei kommentoinut, joko ensi kaudesta on liigasopimus taskussa.

Perjantai ei mennyt SaPKolta ihan nappiin.

— Ei mennyt, ei. Puolustuspäässä tuli meille liikaa virheitä. Enemmän pitäisi voittoa haluta. Joensuussa se sitten otetaan, sillä kahta peliä ei hävitä peräkkän, Ruuskanen vakuutti.

Ruuskasen mukaan SaPKo yrittää pelata peliä ja siinä tulee virheitäkin.
— Toivottavasti virheet on nyt tehty, eikä niitä nähdä enää keväällä.

IPK:n päävalmentaja Janne Sinkkoselle voitto entisestä seurasta oli taatusti makea, mutta lehdistötilaisuudessa mies säilytti pokerinsa.

— Olen ylpeä joukkueesta ja hyvästä viimeistelystä. Vaikka meitä koeteltiin 3. erän alun maalilla, niin pystyttiin nousemaan voittoon näin kovaa joukkuetta vastaan. Voittaminen on ihan hauskaa kun sen näin tekee.

SaPKon vastuuvalmentaja Pasi Räsänen ei tietenkään omiaan myötäkarvaan silitellyt.

— Paska peli. Kun omiin menee noin paljon, niin ei voi voittaa. Meidän pelaajat voivat ottaa mallia IPK:sta miten kroppaa laitetaan likoon. IPK osasi myös lukea tuomarilinjan, joka salli voimakkaan mailahäirinnän, Räsänen päätti.

Uusimmat uutiset