SaPKo B otti makean jatkoaikavoiton Jukureista — Hattutempun tehnyt Luukas Laiho oli jälleen ratkaisijan roolissa

Joukkueet kohtaavat uudelleen sunnuntaina Mikkelissä

Timo Seppäläinen

Ilari Ruuskasella (vas.) oli työntäyteinen iltapäivä Jukureiden laukauksia torjuessa. Luukas Laiho otti jälleen ratkaisijan viitan harteilleen.
Ilari Ruuskasella (vas.) oli työntäyteinen iltapäivä Jukureiden laukauksia torjuessa. Luukas Laiho otti jälleen ratkaisijan viitan harteilleen.

SaPKo ja Jukurit tarjosivat jännitystä koko rahan edestä lauantaisessa B-nuorten Mestiksen alkusarjan kamppailussa. 

Talvisalon jäähallin ongelmien vuoksi Tanhuvaaran urheiluopistolla pelattu ottelu päättyi SaPKon 6—5-jatkoaikavoittoon.

Vähältä piti, ettei koko pistepotti karannut Mikkeliin, sillä Jukurit teki 4—5-johto-osuman ainoastaan puolitoista minuuttia ennen loppusummeria.

SaPKon selkäranka kuitenkin kesti loppuun asti ja pikkupässit tulivat tasoihin vain viisitoista sekuntia ennen loppua. Samuli Niskanen laukoi tasoituksen Veikka Paajasen ja Luukas Laihon esityöstä. SaPKon maalivahti Ilari Ruuskanen todisti tasoitusosumaa vaihtoaiiton puolelta.

Jatkoajalla karsintalohkon tehokkaimpiin pelaajiin kuuluva Laiho ratkaisi voiton kotijoukkueelle Paajasen esityöstä ajassa 62.15.

— Varmaan tällainen loppu tekee hyvää joukkueelle ja antaa uskoa, että kun töitä paiskitaan loppuun asti niin palkinto tulee, SaPKon valmentaja Mika Kilpeläinen sanoi.

Avauserän jälkeen oli vaikea uskoa, että SaPKo tulee ottelun voittamaan. Jukurit oli jäällä aivan ylivoimainen ja meni 0—3-johtoon ajassa 14.05.

SaPKo sai erän loppuun kuitenkin elintärkeän tasoituksen, josta vastasi Miki Kukkonen.

— Olimme kyllä aivan jaloissa avauserässä. Hyvä kun selvittiin erätauolle noissa lukemissa, Kilpeläinen kommentoi helpottuneena.

Ruuskaselle merkittiin avauserässä peräti 27 torjuntaa, kun jukurivahdilla töitä oli kuuden laukauksen verran.

— Vähän kyllä ihmettelimme, että oliko niitä nyt aivan noin paljon.

Toisessa erässä peli tasoittui, kun SaPKo alkoi valmentajansa mukaan tehdä asioita sovitusti. 

— Jatkoajalla ratkaisu on aina vähän arpapeliä. Tällä kertaa kiekko sattui pomppimaan meille. Kaksi pistettä on parempi kuin nolla tai yksi.

Jukureilla on revanssin paikka heti sunnuntaina kotihallissaan. Kilpeläisen mukaan valmennusryhmän on mietittävä keinot siihen, miten peli saataisiin lähtemään liikkeelle heti alusta lähtien.

— Saamme pari uutta kaveria mukaan, viittasi Kilpeläinen A-junnuista mukaan tulevaan Oskar Myllykseen ja pelikiellon kärsineeseen Hessu Malmstedtiin.

SaPKon tehotykit Etelä-Savon derbyssä olivat Laiho (3+1) ja Paajanen (0+4). Elmo Pietarinen vastasi yhdestä täysosumasta.

Ruuskaselle tilastoihin merkittiin komeat 57 torjuntaa.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet