SaPKo lähtee kirkastamaan kilpeään kotiyleisön edessä perjantaisen Ketterä-tappion jälkeen - Vastassa sarjan kärkijoukkue Kokkolan Hermes

Kapteeni Juuso Forsström on jälleen merkitty pelaavaan kokoonpanoon. Eetu Andersson sen sijaan on sivussa illan kamppailusta.

Soila Puurtinen

SaPKo ja Hermes vääntävät tänä iltana jo neljännen kerran Mestis-pisteistä. SaPKo on ollut parempi kaikissa edellisissä kohtaamisissa.
SaPKo ja Hermes vääntävät tänä iltana jo neljännen kerran Mestis-pisteistä. SaPKo on ollut parempi kaikissa edellisissä kohtaamisissa.

Iltaviideltä Talvisalon Mediatili-areenalla selviää onko SaPKo saanut pyyhittyä mielestään synkän perjantai-illan Imatralla.

SaPKon viikon kolmannessa Mestis-ottelussa vastaan tulee Hermes, jonka pässilauma voitti keskiviikkona Kokkolassa maalein 6-7. Joukkueiden historia tältä kaudelta on sikäli erikoinen, että vaikka Hermes on sarjan kärkijoukkue on se hävinnyt kaikki SaPKoa vastaan pelaamansa kolme ottelua.

SaPKo-kasvatti Janne Tuunasen valmentaja Hermes pelasi perjantaina Joensuussa ja taipui Jokipojille vasta voittolaukauskisassa. Hermes oli saanut puolustuksensa tilkittyä keskiviikkoisen maalirallattelun jälkeen, sillä ottelun lopputulos oli 2-1.

SaPKon kokoonpanossa on pari muutosta Ketterä-peliin. Maalilla torjuntavuoron saa Nico Vikstén. Imatralla loukkaantunut Eetu Andersson on sivussa, mutta Juuso Forsström ottaa jälleen paikkansa ykkösketjun keskeltä ja Sami Aksila on kolmastoista hyökkääjä.

Hermestäkin on koeteltu ja joukkue tulee Savonlinnaan ainoastaan viiden puolustajan voimin. Ylimääräisiä hyökkääjiäkään ei kokoonpanossa ole.

Ottelu alkaa Talvisalossa klo 17.

Kommentoidut