Savonlinnan keltamustassa kisastudiossa juhlittiin Helsingissä tehtyä sinivalkoista jalkapallohistoriaa

Juniori-STPS:n valmennuspäällikkö Mika Kinnunen on kehitellyt pitkin matkaa ideoita, joilla seurahenkeä, yhteisöllisyyttä ja koko seudullista jalkapallokulttuuria saataisiin pienin askelin kohotettua.

Timo Seppäläinen

Juniori-STPS:n C-junnuissa pelaavat Miro Naukkarinen (vas.), Aapo Karttunen, Onni Koikkalainen ja Simo Nousiainen olivat varmoja Suomen voitosta.
Juniori-STPS:n C-junnuissa pelaavat Miro Naukkarinen (vas.), Aapo Karttunen, Onni Koikkalainen ja Simo Nousiainen olivat varmoja Suomen voitosta.

Juniori-STPS kokoontui perjantaina isolla porukalla kannustamaan Suomen miesten jalkapallomaajoukkuetta historialliseen saavutukseen eli EM-kisapaikkaan.

Idea junioreille, vanhemmille ja seuran toimijoille järjestettävästä omasta kisastudiosta syntyi seuran valmennuspäällikkö Mika Kinnusen päässä.

— Kisastudioitahan on järjestetty maailman sivu, mutta nyt mennään lasten ehdoilla ja lapset keskiössä, Kinnunen sanoi.

Mertalan Nesteellä järjestettyyn buffet-kisastudioon saapui kuutisenkymmentä jalkapallon ystävää. Kutkuttava ilta aloitettiin ruokailulla. Ruokalistakin oli rakennettu lasten mieltymysten mukaan. Tarjolla oli muun muassa lihapullia, prinssinakkeja, ranskalaisia ja pitsaa.

STPS:n C-junioreissa pelaavat Miro Naukkarinen, Simo Nousiainen ja Aapo Karttunen olivat varsin yksimielisiä Suomen voitosta ja ottelun maalintekijästä.

Miro ja Simo uskoivat, että Teemu Pukin tekemä maali riittää viemään Suomen EM-kisoihin. Aapo taas oli sitä mieltä, että Suomi voittaa 2—0 ja Pukki tekee molemmat.

— Veikkaan, että maalinteko menee toiselle puoliajalle. Iso peli ja kovat paineet, niin sen takia ei suurinumeroista voittoa tulla näkemään, Miro analysoi.

Arvio meni pieleen, kun Jasse Tuominen vei Suomen avausjaksolla 1—0-johtoon. Se ei poikia kuitenkaan harmittanut. Ja tekihän Pukki toisella jaksolla ne pakolliset kaksi täysosumaa.

Pukin lisäksi kolmikko nosti suomalaispelaajista esiin topparikaksikon Joona Toivio—Paulus Arajuuri.

Glen Kamara on myös todella hyvä. Ja tietenkin maalivahti Lukas Hradecky, nuoret pelimiehet arvioivat.

Mitä paremmin yhteisö tulee keskenään toimeen, sen paremmin asiat etenevät. — Mika Kinnunen

Kinnunen sanoo kehitelleensä pitkin matkaa ideoita, joilla seurahenkeä, yhteisöllisyyttä ja koko seudullista jalkapallokulttuuria saataisiin pienin askelin kohotettua.

— Välillä on yritetty vähän väkisinkin vääntää ja punainen lanka on jäänyt puuttumaan. Hetki tälle tapahtumalle oli sikälikin otollinen, että peli on suomalaisen jalkapallon kannalta historiallinen ja alkaa jo iltaseitsemältä.

Mitään pukeutumisvaatimuksia ei Kinnunen illalle laittanut.

— Siitä en halunnut ylimääräistä painetta luoda. Sisältö on pääasia eli historiallisen matsin katsominen omalla porukalla.

Yleisö oli pukeutunut pääasiassa seuran omiin väreihin eli keltamustaan, mutta katsomossa näkyi myös sinivalkoisia paitoja, pipoja ja kaulahuiveja.

Kinnunen uskoo, että ensi kesänä suomalaisten pikkujunnujen päällä nähdään jo enemmän suomalaispelaajien paitoja messien ja ronaldojen sijaan.

Timo Seppäläinen

Juniori-STPS:n valmennuspäällikkö Mika Kinnunen ideoi seuralleen kisastudion perjantai-illaksi.
Juniori-STPS:n valmennuspäällikkö Mika Kinnunen ideoi seuralleen kisastudion perjantai-illaksi.

Valmennuspäällikön mukaan yhteisillä tempauksilla on parikin laajempaa ulottuvuutta.

— Ensin on se, että mitä paremmin yhteisö tulee keskenään toimeen, sen paremmin asiat etenevät. Toinen tärkeä asia on paikallisten yritysten ja seuran välinen yhteistyö.

Kinnusen ajatukset olivat jo ensi kesässä, vaikka Liechtenstein oli vielä kaatamatta ja kisapaikka varmistamatta. Usko kisoihin menoon oli kuitenkin vahva. Ja niinhän siinä lopulta kävikin, kun villit juhlat eri puolilla Suomea alkoivat 3—0 voiton jälkeen

— Ensi kesänä Kesämaa-areenalla voitaisiin pitää junioreiden kesäleiri ja Talvisaloon voitaisiin tuoda iso skriini, josta voitaisiin katsoa Suomen peliä. Nämä nyt ovat vain minun ajatuksiani ja aina ne jotain maksavatkin, Kinnunen naureskeli.

Timo Seppäläinen

Otto Oittinen tuuletteli Suomen fanihuivin kanssa Mertalassa, kun Jasse Tuominen oli vienyt Suomen Helsingissä 1—0-johtoon Liechtensteinia vastaan.
Otto Oittinen tuuletteli Suomen fanihuivin kanssa Mertalassa, kun Jasse Tuominen oli vienyt Suomen Helsingissä 1—0-johtoon Liechtensteinia vastaan.

Kinnunen on kasvanut Mikkelissä, jossa jalkapallo on aina ollut kovassa kurssissa.

— Sain pelata junnuna kavereiden kanssa, jotka pääsivät maajoukkueeseen asti. Muun muassa maalivahti Jussi Jääskeläinen oli lapsuuden kaveri ja hänen kanssaan pelattiin yhdessä vuosikaudet. Myös Shefki Kuqin kanssa pelasin Kissoissa A-junnuissa ja Kakkosessa. Voitettiin Olympiastadionilla Suomen cupin pikkufinaalikin.

Kinnunen uskoo, että Suomen ensimmäinen arvokisapaikka tulee aiheuttamaan jalkapallossa ketsuppipulloilmiön.

— Käy vähän kuin jääkiekossa. Uskon, että seuraavan kymmenen vuoden aikana Suomi tulee jokaisissa karsinnoissa tappelemaan tosissaan kisoihin pääsystä. Jalkapallossa se ei kuitenkaan koskaan ole helppoa, Kinnunen muistuttaa.

Uusimmat uutiset