Rantasalmella pidetään kiinni perinteistä — Golfkenttä avataan keskiviikkona ensimmäisten joukossa Itä-Suomessa

Järvi-Suomen golfseurat etsivät yhteistyöllä uusia harrastajia. Tavoitteena on saada kaikista ikäluokista kahden seuraavan pelikauden aikana 600 uutta harrastajaa. Seurojen mukaan se on kunnianhimoinen, mutta täysin realistinen tavoite.

Eero Sistonen

Janne Hirvonen otti tiistaina tuntumaa Rantasalmen keskiviikkona avattavaan golfkenttään.
Janne Hirvonen otti tiistaina tuntumaa Rantasalmen keskiviikkona avattavaan golfkenttään.

Takatalvi väistyi nopeasti Rantasalmi Golfin kentältä.

— Viikonloppuna alkanut lämpenevä ilma on sulattanut kentän siihen kuntoon, että pääsemme jälleen avaamaan ensimmäisten joukossa Itä-Suomessa, iloitsee toiminnanjohtaja Eero Sistonen.

Sistosen mukaan kenttä on selviytynyt hyvin talvesta ja Rantasalmella pääsee pelaamaan jo kesägriineillä. Myös harjoituspaikat ovat avoinna eli ennen kierrosta pystyy lämmittelylyönnit tekemään niin harjoitusviheriöllä kuin rangella.

Rantasalmi Golfin 32. toimintavuosi käynnistyy muutamaa päivää aiemmin kuin vuosi sitten.

— Valtakunnallisesti tulevan kauden teemana on muntapapelata ja Rantasalmi Golfissa toimitaan myös teeman mukaisesti. Keskiössä tulevat olemaan lajin aloittaminen ja sen parissa pysyminen.

Joroisten Kartanogolfissa 14 väylää avataan perjantaina 19.4.

Savonlinnan Kerigolfissa kenttä sijaitsee metsäisessä maastossa ja lunta on kentällä kauttaaltaan vielä noin 30 senttiä.

Eero Sistonen

Järvellä on vielä jääkansi, mutta Rantasalmella golfkausi alkaa keskiviikkona.
Järvellä on vielä jääkansi, mutta Rantasalmella golfkausi alkaa keskiviikkona.

— Meillä kentän avaaminen on todennäköistä toukokuun puolella, sanoo Kerigolf Oy:n toimitusjohtaja Soili Pelkonen.

Pyrkimyksemme on saada kaikista ikäluokista kahden seuraavan pelikauden aikana 600 uutta harrastajaa. — Petteri Ruuskanen

Järvi-Suomen alueella sijaitsevat Kartanogolf, Kerigolf ja Rantasalmi Golf saivat viime viikolla positiivisia uutisia kun seurojen käynnistämälle yhteishankkeelle näytettiin vihreää valoa sekä Rajupusu Leader -ryhmässä että Piällysmies ry:ssä.

Yhteensä 100 000 euron hankkeeseen myönnettiin rahallista tukea 70 000 ja seurojen oma panostus on 30 000 euroa.

— Onhan tämä upea juttu. Omavastuuosan kulut pyrimme kattamaan pääsääntöisesti talkoilla, joten meidän maksettavaksemme jää koko summasta arviolta 5000 euroa, Kartanogolfin toimitusjohtaja Petteri Ruuskanen sanoo.

— Pyrkimyksemme on saada kaikista ikäluokista kahden seuraavan pelikauden aikana 600 uutta harrastajaa. Se on kunnianhimoinen, mutta täysin realistinen tavoite.

Projektissa mukana olevissa seuroissa jäsenmäärät ovat laskeneet viime vuosina ja kaikkien kolmen seuran jäsenmäärä on tällä hetkellä yhteensä 2400.

Kohderyhmänä ovat kaikki liikunnasta, kuntoilusta, ulkoilusta ja omasta hyvinvoinnistaan huolehtivat kuntalaiset. Hankkeen taustalla on huoli alueen väestön terveydestä ja golfseurojen jäsenmäärän putoamisesta, jonka jatkumista myös lähivuosien väestöennusteet tukevat.

— Hankkeen ensisijainen tavoite on kasvattaa siihen osallistuvien golfseurojen jäsenmäärää ja säilyttää näin harrastuksen ja seurojen elinvoima tulevaisuudessa. Golfarit ovat rakentaneet upeat harrastuspaikat, jotka pysyvät elinvoimaisina aktiivisten harrastajien myötä, sanoo puolestaan Kerigolfin Soili Pelkonen.

Kolmantena aktiivisena hankkeen valmistelijana on toiminut Rantasalmi Golfin puheenjohtaja Ari Korhonen.

Seurat ovat laatineet markkinointi- ja viestintäsuunnitelman, jossa on mietitty millä toimenpiteillä ja välineillä uusia potentiaalisia harrastajia tavoitellaan.

Hankkeeseen palkataan henkilö johtamaan projektia ja siihen liittyvää vapaaehtoistoimintaa kahdentoista kuukauden ajaksi tänä ja ensi vuonna.

Projektia on tarkoitus viedä eteenpäin golfin positiiviset terveysvaikutukset huomioiden ja korostaen lajin sopivuutta koko perheen yhteiseksi harrastukseksi.

— Kolmen seuran yhteisponnistelua voidaan pitää eräänlaisena kotimaisen golfin pilottihankkeena, jollainen voisi toteutua muidenkin lajien osalla, seurat toteavat.