SaPKolle täydet pisteet lauantai-illan trilleristä - Pallokerho nousi voittoon kahden maalin takaa-ajoasemasta

SaPKo kesti viimeisillä sekunnilla KeuPan rynnistyksen Roope Urpolahden ja uhrautuvan puolustuksen ansiosta.

Tuija Pauhu

Jaakko Lantta ja Tatu Vihavainen juhlivat ottelun voittomaalia.
Jaakko Lantta ja Tatu Vihavainen juhlivat ottelun voittomaalia.

Perjantaina kotonaan IPK:n tennislukemin 6-0 murjonut KeuPa jatkoi iloista rallatteluaan SaPKon kustannuksella lauantai-iltana Talvisalossa. Keuruulaiset menivät kahden maalin johtoon, mutta toisessa erässä SaPKo heräsi pelaamaan ja voitti olttelun lopulta maalin 3-2 (0-2, 3-0, 0-0).

Kotijoukkue sai kylmää vettä niskaansa heti ottelun ensimmäisellä minuutilla. Vain 56 sekuntia oli pelattu, kun Jere Helenius ohjasi Paano Tynin siniviivalaukauksen näppärästi ohi SaPKo-vahti Roope Urpolahden.

Kahdeksan ja puolen minuutin kuluttua vieraat karkasivat 0-2-johtoon, kun kultakypärä Jesse Pelamo päätti läpiajon tuloksekkaasti kylmän viileällä rannelaukauksella. Vapauttavan läpisyötön antoi Sebastian Kauppila.

Toisen erän kotijoukkue aloitti terävästi. 1-2-kavennusmaali syntyi 26 sekunnin jälkeen kun Ville Väinölä ja Juuso Forsström pelasivat taitavasti tekopaikan Matias Lainiolle.

Ylivoimalla syntynyt 2-2-tasoituskin oli komea. Henri Keskilohkon syöttö tavoitti neliön keskellä päivystäneen Joni Seinelän, jonka napakka laukaus painui aivan maalin takayläkulmaan.

Pallokerho siirtyi 3-2-johtoon hieman ennen ottelun puoliväliä. Jaakko Lantta hyödynsi tylysti KeuPa-puolustajan kompuroinnin ja maalivahti Paavo Hölsän epäröinnin ja kävi taiteilemassa kiekon maaliin.

Ottelun loppuminuutit ja varsinkin viimeiset sekunnit olivat trillerimäisiä. SaPKo kuitenkin taisteli huikeasti alivoimaisena. Maalivahti Roope Urpolahti ja kenttäpelaajat puolustivat uhrautuvasti, vaikka kiekko välillä lähes maaliviivalla pyörikin.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat

Kommentoidut