SaPKo kiitti ennätysyleisöä tärkeällä voitolla Hermeksestä

Kauden ennätysyleisö pääsi todistamaan perjantaina jännittävää Mestiksen kärkikamppailua, kun Hermes saapui vieraaksi Talvisaloon. Vaikka vieraat menivätkin alussa johtoon, onnistuivat pässipaidat kipuamaan takaa ohi ja lopulta voittoon.

Tuija Pauhu

SaPKo ansaitsi taisteluvoiton kärkikamppailusta Hermestä vastaan.
SaPKo ansaitsi taisteluvoiton kärkikamppailusta Hermestä vastaan.

Kauden ennätysyleisö, 1 439 silmäparia, pääsi todistamaan perjantaina jännittävää Mestiksen kärkikamppailua, kun Hermes saapui vieraaksi Talvisaloon. Vaikka vieraat menivätkin alussa johtoon, onnistuivat pässipaidat kipuamaan takaa ohi ja lopulta voittoon.
Kotijoukkue tuli peliin vahvasti ja onnistui luomaan tukun puolikkaita maalipaikkoja heti alkuun. Vierasjoukkue oli kuitenkin terävämmällä pelipäällä ja onnistui iskemään avauserän ainoan osuman. Maalintekijä oli savonlinnalaisyleisölle tuttuakin tutumpi, sillä joulutauon aikana SaPKosta Hermekseen siirtyneen Viljami Wacklinin tarkka ranneveto yllätti tolpan kautta pikakomennuksella SaPKon maalille hankitun lainavahti Jere Myllyniemen.
Kotijoukkue sai avauserään muutaman ylivoiman, mutta ne jäivät pelkiksi yrityksiksi. Niin kakkosketjun kuin ykkösylivoiman pelissä näkyi vahvasti pistepörssin kakkosen Teemu Lepauksen poissaolo.

Toisen erän SaPKo aloitti jälleen vahvasti. Kova työ palkittiin ajassa 27.04, kun Savonlinnan oma poika Toni Henttonen pääsi tuikkaamaan Rasmus Hämäläisen vedosta syntyneen paluukiekon ohi Hermes-vahti Juraj Hollyn. Maalin jälkeen kotijoukkue otti otetta pelistä, ja kiekko pyörikin pääasiassa kokkolalaisten puolustuspäässä.
Myös kotijoukkueen 2—1-johto-osuma oli oman kasvatin käsialaa, kun tällä kertaa Sami Jekunen pääsi esittelemään laukauksen tarkkuuttaan ajassa 36.25.
Maalin jälkeen kotijoukkueen ote lipsui, ja Hermes käytti tilanteen hyväkseen. Juuso Forsströmin istuessa rangaistusaitiossa kaksiminuuttista, pääsi Hermes juhlimaan maalia jopa kahdesti. Ensimmäinen osuma hylättiin korkeana maalina, mutta toisella kerralla vieraiden maali hyväksyttiin. Joonas Huovinen murtautui SaPKon maalin edustalle, ja tämän tarkka syöttö löysi Wacklinin, joka pääsi iskemään illan toisensa tyhjiin.

Kotijoukkue siirtyi takaisin johtoon heti kolmannen erän alkuun, kun Hämäläinen ja Casimir Jurgens karkasivat kahdella yhtä vastaan -hyökkäykseen. Hämäläinen teki oman ratkaisunsa, eikä se ollut hassumpi, kun hänen hurja kutinsa upposi ohi Hollyn.
Mikko Lahtelalle tarjottiin mahdollisuutta lisätä kotijoukkueen johtoa rangaistuslaukauksesta, kun Samuel Sikstus esti tältä selvän maalipaikan. Hermes-vahti Holly veti kuitenkin tällä kertaa pidemmän korren ja torjui Lahtelan taidokkaan yrityksen luistimen kärjellään.
Vieraiden kiri hyytyi viimeisessä erässä turhiin jäähyihin, ja lopulta täydet kolme pistettä jäivät Savonlinnaan.

SaPKon päävalmentaja Pasi Räsäsen mukaan perjantain kamppailussa oli mukana jo ripaus kevään pudotuspelihenkeä. Hänen mukaansa joukkueet tarjosivat loistavaa Mestis-viihdettä.
Hän oli tyytyväinen joukkueensa ilmeeseen, mutta löysi kuitenkin parannettavaakin.
— Ainoa mistä voisi tukistaa on ylivoimapeli. Siihen pitäisi saada suoraviivaisuutta ja oikeanlaista jämäkkyyttä, että pystyisimme sen avulla ratkaisemaan kamppailuja, valmentaja toteaa.
Hänen mukaansa ottelussa näkyi myös se, että joukkue joutui tekemään kokoonpanoon useita muutoksia sairastumisten ja loukkaantumisten takia nopealla aikataululla, ja sen myötä yhteiset harjoitukset ovat jääneet vähiin.

SaPKolla alkaa nyt 1,5 viikon maajoukkuetauko. Räsäsen mukaan tauolla keskitytäänkin juuri ylivoiman kuntoon hiomiseen.

Kaisaliisa Kontiainen

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.