Teemu "Talvisalon taikuri" Lepaus johdatti Suomen pudotuspeleihin rullakiekon MM-kisoissa

Rullakiekon MM-kisoja pelataan parhaillaan Slovakian Bratislavassa. SaPKossa kaksi edellistä kautta pelannut Teemu Lepaus on alkusarjan jälkeen Suomen tehokkain pistemies.

Soila Puurtinen

Rullakiekon MM-kisoja pelataan parhaillaan Slovakian Bratislavassa. Suomen osalta alkusarja tuli päätökseen tiistaina. Joukkue voitti kaikki kolme alkusarjan otteluaan ja eteni lohkovoittajana torstaina pelattaviin puolivälieriin. Suomalaisten jalkoihin turnauksessa ovat jo jääneet Saksa (5—2), Tshekki (7—6) ja Ruotsi (6—5).

SaPKossa kaksi edellistä kautta pelannut Teemu Lepaus on alkusarjan jälkeen Suomen tehokkain pistemies yhdeksällä tehopisteellä. Ilvekseen tulevaksi kaudeksi siirtynyt tamperelainen Lepaus on koko turnauksen pistepörssin sijalla kolme tehtyään neljä maalia ja syötettyään viisi.

Joukkueessa on mukana myös vuosina 2011—13 SaPKossa pelannut puolustaja Lasse Lappalainen.

Torstaina klo 17 Suomen aikaa pelattavassa ottelussa Suomi saa vastaansa Tampereen MM-kisoissa kesällä 2015 pääsarjaan nousseen Kroatian.

Mestis-mestaruuteen päättyneen jääkiekkokauden jälkeen Lepaus on voittanut jo rullakiekon SM-kultaa, jonka lisäksi hänet palkittiin Final Four -huipentuman parhaana pelaajana. Hän voitti myös Final Fourin pistepörssin, välierä- ja finaaliotteluissa syntyivät yhteispisteet 3+8=11.

Katso alta Suomi—Ruotsi-ottelun kooste.

Kaisaliisa Kontiainen

Osallistu keskusteluun

Itä-Savo