Loukkaantumiset kiusaavat SaPKoa Nuorten Mestiksessä — Kolmella puolustajalla viimeisen erän pelanneet pikkupässit taipuivat Jokipojille Talvisalossa

SaPKo A joutui myöntämään Jokipojat tällä viikolla kahdesti paremmakseen: keskiviikkona Joensuussa 3—1 ja lauantaina Talvisalossa 2—8.

Soila Puurtinen

Loukkaantumiset kiusaavat SaPKoa Nuorten Mestiksessä — Kolmella puolustajalla viimeisen erän pelanneet pikkupässit taipuivat Jokipojille Talvisalossa

SaPKon voittoputki Nuorten Mestiksessä päättyi tällä viikolla kahteen tappioon Joensuun Jokipojille. Joukkueet kohtasivat keskiviikkona Joensuussa, ja tuolloin kotijoukkue vei voiton 3—1.

Lauantaina pässipaidoilla oli mahdollisuus revanssiin, mutta joensuulaiset hakivat pisteet Talvisalosta lopulta lukemin 2—8.

— Keskiviikon peli oli meiltä hyvä, vaikka meiltä hylättiin kaksi maalia, saimme kaksi isompaa rangaistusta ja kaksi pelaajaa loukkaantui. Tänään jaksettiin pelata kaksi erää, sitten jouduttiin vetämään vika kolmella pakilla ja jalat loppuivat. Mutta vastustaja oli todella laadukas, joukkueen valmentaja Juho Nykänen summaa joukkueen viikon.

Loukkaantumiset ovat vaivanneet joukkuetta koko kauden. Tällä viikolla joukkueen riveistä tippuivat muun muassa puolustajat Elmeri Luukkanen, Markus Tervo sekä Elias Pennonen.

— Kun on kapea rosteri ja kuormat isoja, niin tätä se on, valmentaja harmittelee.

Joukkue pelaa seuraavan kerran keskiviikkona Hokin vieraana Kajaanissa.

— Toivottavasti näistä ei seuraa pitkiä poissaoloja, Nykänen toteaa.

Luetuimmat