Savonlinnan kesä juosten käyntiin — "Meillä on oikeasti tarkoitus tehdä tästä iso tapahtuma"

Savonlinna City Run järjestetään ensimmäisen kerran kesäkuun 6. päivänä. Matkoina on puolimaraton ja Savonlinna-tusina.

Timo Seppäläinen

Vesa Pölönen (vas.), Risto Tuunanen, Eero Piironen ja Reetta Sahinjoki tuskin malttavat odottaa kesäkuun kuudetta päivää ja Savonlinna City Runin ensimmäistä starttia.
Vesa Pölönen (vas.), Risto Tuunanen, Eero Piironen ja Reetta Sahinjoki tuskin malttavat odottaa kesäkuun kuudetta päivää ja Savonlinna City Runin ensimmäistä starttia.

Savonlinna saa upouuden liikuntatapahtuman, kun Savonlinna City Run juostaan ensimmäisen kerran lauantaina 6. kesäkuuta.

Osanottajille on tarjolla kaksi eri matkaa: puolimaraton eli rapiat 21 kilometriä ja noin kahdentoista kilometrin pituinen Savonlinna-tusina.

Tavoitteena on rakentaa tapahtumalle pysyvä ja pitkä jatkumo. Laadustakaan ei tingitä. — Eero Piironen

Kilpailunjohtaja Eero Piironen sanoo kypsytelleensä juoksutapahtuman järjestämistä parin vuoden ajan.

— Organisaatiokaavio oli valmis jo kaksi vuotta sitten ja näiden eri alojen osaajien kanssa asia laitettiin lopullisesti tulille viime elokuussa.

Tapahtuman taustalle on perustettu Savonlinnan City Run Oy. Piirosen lisäksi vastuuhenkilöitä ovat markkinointipäällikkö Vesa Pölönen ja oheistuotteista sekä markkinoinnista vastaava asiakkuuspäällikkö Reetta Sahinjoki. Graafinen suunnittelu ja viestintä on Risto Tuunasen vastuulla. Sami Piisilä vastaa tapahtuman organisoinnista ja talkoolaisista.

Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Savonlinnassa on roppakaupalla monipuolisia tapahtumia ja se oli yksi syy, miksi uutuus sijoitettiin juuri tähän ajankohtaan.

— Savonlinnan retkeilyajot tuovat kaupunkiin yli 300 vanhaa autoa. Kirkkopuistossa puolestaan järjestetään kaksipäiväinen St. Olaf Summerfest eli mahtavat oheistapahtumat ovat valmiina. Savonlinna City Run on enemmän kuin juoksutapahtuma, Piironen sanoo.

Heinäkuussa järjestettävällä Pyhän Olavin maratonilla on jo pitkähköt perinteet, mutta Piirosen mukaan molemmille on tilaa kun ne järjestetään puolentoista kuukauden välein.

— Savonlinnassa on niin upeat puitteet tällaisen tapahtuman järjestämiselle, että niitä kannattaa hyödyntää koko kesän ajan.

Piirosen mukaan Savonlinna City Run on tullut kaupunkiin jäädäkseen.

— Tavoitteena on rakentaa tapahtumalle pysyvä ja pitkä jatkumo. Laadustakaan ei tingitä. Kun ihmiset tulevat ensimmäisen kerran tänne, niin he kokevat Savonlinna City Runin sellaiseksi, että siitä kehtaa kertoa muillekin.

Kilpailujohtaja sanoo, että jos ensimmäisellä kerralla matkaan lähtee 500 juoksijaa, niin se on jo melkoinen merkkipaalu.

— Tavoitteet osallistujamäärien suhteen ovat tulevaisuudessa kuitenkin korkeammalla. Meillä on oikeasti tarkoitus tehdä tästä iso tapahtuma.

Juoksijat pääsevät nauttimaan Savonlinnan hulppeista maisemista. Startti tapahtuu Olavinkadulta, josta juoksijat suuntaavat Pitkääsiltaa pitkin kauppatorin ohi matkustajasatamaan ja sieltä edelleen rantateitä pitkin Olavinlinnalle.

Olavinlinnan jälkeen puolimaratoonareiden matka jatkuu Kyrönsalmen sillalle.

Kaupungin itäpuolella reitti kulkee kevyen liikenteen väyliä pitkin. Itäpuolen lenkiltä palataan rautatiesiltaa pitkin ja suunnataan askeleet rinnakkaisväylän kevyen liikenteen väylälle, jota pitkin juostaan reitin haastavimmalle osuudelle, Laitaatsalmen uudelle, 24,5 metriä korkealle sillalle.

Länsipuolella reitti käy kutittelemassa Kellarpeltoa ja Poukkusalmea, jonka jälkeen suunta on jälleen kohti keskustaa. Reitin loppuosa juostaan myös silmiä hyväilevissä rantamaisemissa.

Reitit poikkeava toisistaan siten, että tusinan juoksijat eivät ylitä Kyrönsalmen, eikä Laitaatsalmen siltoja.

Kaikki SCR:n juoksijat palkitaan maalissa muistoesineellä ja muilla tuotteilla.

Puolimaratonin kolme nopeinta naista ja miestä palkitaan rahapalkinnoilla. Voittajille on luvassa peräti tuhat euroa, kakkosille 500 ja kolmanneksi sijoittuneetkin kuittaavat vielä 250 euroa. Voittajien potti on sama kuin Suomen suurimmalla puolimaratonilla Helsinki City Runilla.

Piironen visioi mielessään, että jo massalähtö tulee aiheuttamaan juoksijoille kylmiä väreitä mahtipontisen musiikin soidessa taustalla. Reitin varrellekin on tarkoitus rakennella jonkinlaisia yllätyksiä.

— Ei sellaisia, jotka vaikuttavat juoksemiseen, mutta hyvään fiilikseen.

Jokaisesta osallistumismaksusta järjestäjät lahjoittavat kaksi euroa hyväntekeväisyyteen. Ensimmäisenä vuonna avustuskohde on HaTTu ry.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: www.savonlinnacityrun.fi