Ensi viikonloppuna pelattava OTB-koripalloturnaus kuuluu savonlinnalaiseen kesään — "Pelaajat saapuvat tänne ennen kaikkea nauttimaan koripallosta ja viettämään laatuaikaa yhdessä"

Tämän kesän turnaukseen ovat osallistumisensa vahvistaneet 88 joukkuetta.

OTB-turnauksessa väännetään kovaa, mutta ilon kautta.
OTB-turnauksessa väännetään kovaa, mutta ilon kautta.

Savonlinnassa järjestetään tänä viikonloppuna jo 36. kerran koripallon Old Timers’ Basketball Tournament eli tuttavallisemmin OTB-turnaus.

Kyseessä on Suomen, ellei Euroopan, suurin vuotuinen harrastajakoripalloilijoiden kisarupeama, joka jalkautuu tänä vuonna kahdeksalle pelipaikalle: Savonlinnan liikuntahalliin, Tanhuvaaran urheiluopistolle sekä Talvisalon, Mertalan, Lyseon lukion ja Nojanmaan kouluille sekä seurakuntakeskuksen saliin.

Tämän kesän turnaukseen ovat osallistumisensa vahvistaneet 88 joukkuetta.

Lisäksi perjantaina pelataan Pihlajanniemen koululla.

Sarjoja OTB-turnauksessa on kaikkiaan kymmenen.

Kovatasoisimmassa eli Supersarjassa pelaajat ovat vuonna 1984 tai sitä ennen syntyneitä ja muissa miesten sarjoissa iän mukaan porrastetusti aina 1954 tai sitä aiemmin syntyneisiin Kontioihin saakka.

Tämän kesän turnaukseen ovat osallistumisensa vahvistaneet 88 joukkuetta. Vielä tammikuussa ilmoittautuneita oli yli 90, mutta perinteiseen tapaan kaikki eivät ole saaneet joukkueita kasaan.

— Esimerkiksi vuosia turnaukseen osallistunut petroskoilainen joukkue joutui jäämään pois, koska he eivät löytäneet tarpeeksi pelaajia. Mutta ei peruuntumiset meitä haittaa, jo tuossa määrässä on meille tarpeeksi tekemistä, turnauksen johtaja Timo Kraft naurahtaa.

Kolmeen naisten sarjaan on ilmoittautunut 20 joukkuetta, ja miesten seitsemään sarjaan 68 joukkuetta, joista kaksi tulee Saksasta.

Vaikka pelejä ei koskaan pelata veren maku suussa, kaikki pelaavat aina tosissaan.

— Porukat saapuvat Savonlinnaan ennen kaikkea nauttimaan pelaamisesta ja viettämään laatuaikaa yhdessä, Kraft kuvailee turnauksen tarkoitusta.

Kunnian ja maineen lisäksi sarjojen voittajajoukkueet saavat himoitun OTB-kiertopalkinnon vuodeksi haltuunsa sekä osallistumismaksunsa takaisin.

Tänä vuonna turnauksen yhteydessä Savonlinnan liikuntahallilla pääsee tutustumaan myös Koripalloliiton juhlajulistenäyttelyyn. Julisteiden kautta tutustutaan 80 vuotta täyttävän Koripalloliiton tapahtumiin ja ilmiöihin vuosikymmenten aikana, kuten esimerkiksi EM-kisat 1939, Terveet Ympyrät ja Johan Pomppas.

Koripalloileva graafikko Viktor Kaltala on suunnitellut useita esillä olevia julisteita, kuten Kasva isoksi, pelaa korista -julistesarjan, sekä julistenäyttelyyn mainosjulisteen ja ollut asiantuntija-apuna näyttelyä toteutettaessa.

OTB on aikuisten turnaus, jonka tuotoilla ja yhteistyökumppaneiden tuella Basket Savonlinna mahdollistaa Pikkususi-koripallokouluun osallistumisen 6—9-vuotiaalle korvauksetta ja vanhemmille junioreille harrastuksen erittäin pienellä harrastemaksulla.

Koripallon OTB-turnaus Savonlinnassa 28.—30. kesäkuuta. Pelipaikkoina Savonlinnan liikuntahalli, Tanhuvaaran urheiluopisto sekä Talvisalon, Mertalan, Lyseon lukion ja Nojanmaan koulut sekä seurakuntakeskuksen sali. Lisäksi perjantaina pelataan Pihlajanniemen koululla.