Pasi Räsänen on pistänyt hyökkäyksen uuteen järjestykseen — SaPKolla muutoksia myös puolustuksessa, kun Eetu Pylkkänen sai pelikiellon tiistain ottelusta

SaPKon Eetu Pylkkänen sai tiistain ottelusta yhden ottelun pelikiellon päähän kohdistuneesta taklauksesta.

Timo Seppäläinen

Puolivälieräsarjan kotitappiolla tiistaina aloittanut SaPKo on laittanut kokoonpanoaan uuteen iskuun, kun joukkue kohtaa tänään TuTon Kupittaalla.

SaPKo-valmentaja Pasi Räsänen on vaihtanut Joonas Toivasen laidoille Henri Keskilohkon sekä Tommi Laakson, kun aiemmin nimellisenä kakkosketjuna toiminut Juuso Forsströmin, Matias Lainion sekä Atte Karppisen on tiputettu peluutuksessa kolmanneksi lenkiksi.

Aiemmin Toivasen ketjussa pelanneet Tatu Vihavainen sekä Jaakko Lantta pelaavat Eetu-Santeri Koivusen laidoilla nelosketjussa.

Pässipaitojen pakkipareissa on myös muutosta, kun Eetu Pylkkänen sai tiistain ottelusta yhden ottelun pelikiellon päähän kohdistuneesta taklauksesta.

Mestiksen kurinpitoryhmän mukaan TuTon pelaaja kuljetti tilanteessa kiekkoa hyökkäysalueella maalin takaa kohti kulmausta ja pelasi kiekon keskustaan. Välittömästi luovuttuaan kiekosta Pylkkänen taklasi tätä. Muutoin puhtaan taklauksen yhteydessä taklaavan pelaajan liikerata jatkuu niin, että kontaktin lopussa hänen mailansa iskeytyy tuntuvalla voimalla vastustajaa pään / kasvojen alueelle aiheuttaen vertavuotavan haavan. Näin tilanne täyttää edellä kuvatun päähän kohdistuneen taklauksen tunnusmerkistön, ja on siten rangaistava teko.

Myös Matt Nickersonin jyrän alle jäänyt Waltteri Ruuskanen on sivussa.

Poissaolojen seurauksena Ville Väinölä palaa pelaavaan kokoonpanoon.

SaPKo tänään:
1. ketju: Teemu Lämsä, Mikko Lahtela, Niklas Salo.
2. ketju: Tommi Laakso, Joonas Toivanen, Henri Keskilohko.
3. ketju: Matias Lainio, Juuso Forsström, Atte Karppinen.
4. ketju: Jaakko Lantta, Eetu-Santeri Koivunen, Tatu Vihavainen.

Puolustus: Antti Palojärvi&Ville Tiitinen, Jimi Kuronen&Julius Marva, Elmeri Laamanen&Ville Väinölä.

13. hyökkääjä: Sami Aksila.

Maalivahtina SaPKolla aloittaa Roope Urpolahti. Luukkua avaa Nico Vikstén.

Ottelu alkaa tänään kello 18.30.

Luetuimmat