Vaasan Sportin Tony Sund paikkaamaan SaPKon pakkivajetta

Viikonloppuna kahdesti Imatran Ketterän kohtaavan SaPKon sairaslistalla on tällä hetkellä peräti kolme avauskokoonpanon puolustajaa. Pisimpään on pois Matias Pulli, jonka vamma vaatii leikkaushoitoa.

Emil Hansson        

Vaasan Sportissa tällä kaudella 15 liigaottelua tehoin 1+3 pelannut Tony Sund vahvistaa SaPKoa muutaman pelin ajan.
Vaasan Sportissa tällä kaudella 15 liigaottelua tehoin 1+3 pelannut Tony Sund vahvistaa SaPKoa muutaman pelin ajan.

Tahmeasti kautensa aloittanut SaPKo on saanut pelinsä jengoilleen ja liittää tällä hetkellä neljän ottelun voittoputkessa.

Kahdeksasta viimeisestä Mestis-kamppailustaan pässipaidat on hävinnyt ainoastaan yhden ja kolkuttelee jo sarjan kärjen kannoilla.

Vaikka peli kulkee, niin joukkueen puolustuskalusto on kärsinyt alkukauden aikana kovia.

Harjoitusottelussa loukkaantunut Waltteri Ruuskanen on pääsemässä pelikuntoon ja saattaa päävalmentaja Pasi Räsäsen mukaan olla kokoonpanossa seitsemäntenä puolustajana perjantain ja lauantain Ketterä-otteluissa.

Huonompaa sen sijaan kuuluu Matias Pullille ja Peliitat-ottelussa tällin saaneelle Jarno Pavénille.

– Pullin vamma vaatii leikkaushoitoa ja hän on ainakin kuukauden sivussa. Todella harmi, sillä alkukaudesta hänen pelinsä oli sillä tasolla, mitä häneltä voi parhaimmillaan odottaa, Räsänen sanoi.

Pavénkin huilaa varmuudella ainakin Ketterä-pelit.

Vaasasta kokoa SaPKo-puolustukseen

Apua tukalaan tilanteeseen SaPKo saa Vaasasta, kun Sportin liigajoukkueen Tony Sund liittyy pässipaitojen vahvuuteen seuraavan neljän ottelun ajaksi.

Sportilla on kuitenkin oikeus tarvittaessa kutsua pelaajansa takaisin.

22-vuotias 191-senttinen leftin pakki on pelannut tällä kaudella 15 liigaottelua tehden niissä maalin ja antaen kolme maalisyöttöä. Tehotilastokin IFK Lepplaxin kasvatilla on kolme maalia plussalla.

Viime kaudella Sund pelasi kuusi liigaottelua Sportissa ja neljä peliä Mestistä Kokkolan Hermeksessä.

Lämsä ja Huhtasalo palaamassa tositoimiin

Hyökkäyksen osalta sen sijaan Räsäsellä oli torstaina kerrottavanaan parempia uutisia.

Alkukauden sivussa ollut Teemu Lämsä otti ensimmäistä kertaa kontaktia torstain harjoituksessa samoin kuin muutamasta ottelusta sivussa ollut Mika Huhtasalokin.

– Hyökkäyspäähän saamme ensi viikolla kunnon kilpailutilanteen, kesämökkiä talvikuntoon laittamassa ollut Räsänen iloitsi.

Rohkeutta pystytään kevättä kohti tilkitsemään. Virheistä oppii. - Pasi Räsänen

Kokeneen Juha Kiilholman hankkiminen pätkätyöläiseksi poikkesi SaPKon normaalista pelaajapolitiikasta. Eli ei hankittu nuorta ja nälkäistä, vaan hankittiin kokemusta.

– Nälkääkin Kiilholmalla on, sillä hän haluaa pelipaikan liigasta. Sen vuoksi hän tuli meille erittäin motivoituneena. Kun tuollainen äijä tulee koppiin, niin antaahan se nuorille pelaajillekin virtaa ja esimerkkiä, Räsänen sanoo.

– Tämä on hyvää seurojen välistä yhteistyötä. Saimme kovaan otteluruuhkaan kokeneen pelimiehen ja samalla autamme Ässiä, jotta he saisivat kaupattua pelaajan eteenpäin.

SaPKo löytänyt voittavia elementtejä

Räsänen on varsin tyytyväinen joukkueen tekemiseen tällä hetkellä.

– Olemme löytäneet voittavia elementtejä pelaamiseen. Muun muassa aloitusvoittoja ja kaksinkamppailuvoittoja. Olemme myös onnistuneet pitämään maalin johtoasemat.

Räsänen kaipaa hyökkäyspäähän lisää äijämäisyyttä.

– Hirveän paljon pitää luoda maalipaikkoja ennen kuin kiekko saadaan verkkoon. Muutamilla pelaajilla on vielä hieman takalukkoa, eikä ole tullut onnistumisia odotuksiin nähden.

Puolustuspäässäkin tulee vielä luvattoman paljon lapsuksia, mutta niiden suhteen Räsänen ei ole huolissaan.

– Rohkeutta pystytään kevättä kohti tilkitsemään. Virheistä oppii, Räsänen muistuttaa.

Jarmo Pesonen

Jarmo Pesonen

Uusimmat uutiset