STPS:lle kolmas perättäinen tappio — ”Ei kolmella maalilla otteluita voiteta, jos annetaan neljä lahjamaalia”

STPS koki helatorstaina kirvelen 4—3-tappion FC Peltirummulle Kouvolassa.

Soila Puurtinen

Henri Manner vei STPS:n jo 2—0-johtoon avauspuolikkaalla Kouvolassa. FC Peltirumpu kiri kuitenkin lopulta voittoon.
Henri Manner vei STPS:n jo 2—0-johtoon avauspuolikkaalla Kouvolassa. FC Peltirumpu kiri kuitenkin lopulta voittoon.

STPS koki helatorstaina kolmannen perättäisen tappionsa jalkapallon Kaakon Kolmosessa. Savonlinnalaiset taipuivat Kouvolassa FC Peltirummun vieraana 4—3.

Ottelun alku lupaili vielä hyvää vierasjoukkueelle. Savonlinnalaiset iskivät heti ensimmäisen kymmenen minuutin aikana kahdesti. Ensin onnistui Patrik Pakkala,ja pian sen perään Henri Manner vei keltamustat jo 2—0-johtoon.

Puoliajalle mentiin kuitenkin tasalukemissa 2—2, kun Peltirummun Simo Tura ja Niko Hermunen onnistuivat maalinteossa.

— Alku oli meiltä hyvä, ja teimme niitä asioita, joita haettiinkin. Mutta sitten laskimme kaverin taas mukaan kahdella lahjamaalilla, STPS:n valmentaja Kai Niiranen manaili ottelun jälkeen.

Toisella puolikkaalla Peltirumpu siirtyi jo 3—2-johtoon, mutta STPS:n Elmeri Marttinen tasoitti ottelun 64. peliminuutilla. Maali oli Marttiselle kauden kolmas.

Se ei kuitenkaan riittänyt tuomaan pisteitä savonlinnalaisille. Peltirummun Hermunen iski ottelun voittomaalin 88. peliminuutilla, ja voitto jäi Kouvolaan. Maali syntyi STPS:n kulmapotkun jälkitilanteesta.

— Saimme toisella puoliajalla vielä juonesta kiinni, mutta ei kolmella maalilla otteluita voiteta, jos annetaan neljä lahjamaalia, Niiranen totesi.

Niirasen mukaan STPS:ää vaivaa edelleen perustekemisen huolimattomuus.

— Meille tulee käsittämättömiä virheitä, joista lahjoitamme maaleja. Kolmella maalilla pitäisi periaatteessa saada jo pisteitä, mutta ei tällä pelillä.

Savonlinnalaisilla on ollut keväällä neljän perättäisen vieraspelien lisäksi tiivis ottelutahti. Sunnuntaina joukkue vieraili Heinolassa, helatorstaina Kouvolassa, ja vierasotteluiden putki päättyy ensi keskiviikkona Mikkelissä Savilahden Urheilijoiden vieraana.

Niirasen mukaan heikot peliesitykset eivät ole ainakaan jaksamisesta kiinni.

— Meidän perustekeminen on yksinkertaisesti tällä hetkellä sillä tasolla, että teemme virheitä, joita ei saisi enää tällä tasolla tehdä.

Nyt valmentaja kaipaakin, että joukkueen sisältä nousisi esille henkisiä johtajia, jotka nostaisivat nuorta joukkuetta.

— Jos meidän pelirohkeus katoaa tappioiden myötä, silloin olemme pulassa, hän myönsi.

STPS on ottanut tällä kaudella kaksi voittoa kuudesta pelistä, mutta mitään ei ole vielä valmentajan mukaan menetetty.

— Pisteitä on vielä jaossa paljon. Emme ole katastrofin partaalla, hän toteaa.