STPS uinaili Heinolassa ottelun alun, mutta heräsi Antti Pulkkisen vaparimaalilla ja rallatteli toisella jaksolla 3—6-murskavoittoon

Kolme pelaajaa teki ensiesiintymisensä STPS-paidassa. Maalilla pelasi 15-vuotias Valtteri Molari ja toisella jaksolla vaihdosta sisään tulivat Niklas Turunen ja Javad Hussaini. Turunen teki ottelun kaksi viimeistä osumaa lisäajalla. Jälkimmäiseen nappisyötön tarjoili Hussaini.

Timo Seppäläinen

15-vuotias Valtteri Molari debytoi STPS:n maalilla ja sai valmentaja Tuomas Silvennoisen kehut.
15-vuotias Valtteri Molari debytoi STPS:n maalilla ja sai valmentaja Tuomas Silvennoisen kehut.

STPS oli lauantaina Heinolassa pelatussa jalkapallon Kolmosen ottelussa kaikkea muuta kuin oma itsensä ottelun avausjaksolla. Kotijoukkue Union Plaani meni ensimmäisessä Kolmosen ottelussaan 2—0-johtoon vajaan puolen tunnin pelaamisen jälkeen.

Antti Pulkkisen avausjakson lisäajalla laukoma kauden kolmas vaparimaali herätti keltamustat todellisuuteen ja toisen jakson maali-iloittelun jälkeen pisteet matkasivat Itä-Savoon maalein 3—6 (2—1).

— Oltiin ihan pihalla ja unessa koko joukkue. Antin maali oli todella tärkeä, valmentaja Tuomas Silvennoinen sanoi.

Avausjaksolla STPS ei juuri maalipaikkoja pystynyt luomaan.

Molemmat kotijoukkueen maalit syntyivät STPS-pelaajien pahojen virheiden seurauksena ja puolen tunnin kohdalla Silvennoinen herätteli joukkuetta vaihtamalla Joona Niemisen kentälle Jaakko Nykäsen tilalle. Samalla valmentaja rukkasi muutenkin kenttäkoostumusta.

— Tarvittiin tuoreita jalkoja prässäämään ja tekemään pystyynjuoksuja, perusteli Silvennoinen ratkaisuaan.

Tauolta kentälle juoksi uudestisyntynyt STPS. Union Plaanin maalilla pyöri keltamusta tornado ja 52. minuutin pelin jälkeen tilanne oli jo 2—4 Ari-Matti Meriläisen, Miika Kuntosen ja Joona Niemisen maaleilla.

— Peli ei lähtenyt totutulla pelikirjallamme käyntiin, mutta toisen jakson alku oli huikea. Saimme tehtyä pikamaalit sellaisella pelillä, mitä me parhaimmillamme pelaamme, Kuntonen hehkutti.

Hyökkääjänä aloittanut, mutta pakkina pelin päättänyt Kuntonen sai iltapäivästään Silvennoisen kehut. Kauden toisen maalinsa tehnyt monitoimipelaaja kiitteli myös Antti Pulkkisen kovaa tulosta tekevää vasenta jalkaa.

— Antin vapari nosti henkeä. Tauolla kopissa käytiin tiukka keskustelu ja loppu pelistä olikin meiltä hyvää jalkapalloa. Se kertoi paljon joukkueesta ja sen hengestä. Alakerrassa oli hyvää johtamista ja ääntä, Kuntonen sanoi.

Silvennoinen kehui tappioasemasta nousun olleen henkisesti vahva suoritus joukkueelta.

Kuntosen mukaan STPS ei lähtenyt sarjanousijaa vastaan takki auki.

— Ottelun alku oli meiltä huono yksilö- ja joukkuesuoritus. Huolimattomuusvirheillä annetut maalit söivät latausta.

Välivuoden jälkeen kentälle pakkina palannut Juuso Kautonen joutui toisella jaksolla jättämään kentän jalkakrampppien vuoksi. Kokeneista pelaajista samasta syystä vaihtoon otettiin Silvennoisen mukaan myös Marko Huttu ja Valtteri Similä.

Kautonen on peräänkuuluttanut STPS:ltä 15—20 maalin miestä. Onko Kuntonen vastaus GM:n huutoon?

— Sitähän se on minullekin toitottanut. Otetaan haaste vastaan. Kun maaleja tulee, niin itseluottamuskin kasvaa. Vaikka tänään pakkina pelin päätinkin, niin mieluummin pelaan ylempänä. Mielenkiintoisempaa on olla ylhäällä uhka vastustajalle, Kuntonen sanoi ja uskaltaa kahden ensimmäisen pelin jälkeen luvata savonlinnalaisille hyvää jalkapallokesää.

Helatorstaina STPS pelaa Talvisalon Kesämaa-areenalla Ri-Paa vastaan, joka myös on aloittanut kautensa kahdella voitolla.

Kolme pelaajaa teki ensiesiintymisensä STPS-paidassa. Maalilla pelasi 15-vuotias Valtteri Molari ja toisella jaksolla vaihdosta sisään tulivat Niklas Turunen ja Javad Hussaini. Turunen teki ottelun kaksi viimeistä osumaa lisäajalla. Jälkimmäiseen nappisyötön tarjoili Hussaini.

— Hussaini harjoitteli meidän mukanamme jo viime kesänä, mutta nyt saatiin pelilupa-asiat kuntoon, Silvennoinen sanoi.