Yle: Kilpakävelijä Tiia Kuikka menetti puhekykynsä Savonlinnan onnettomuudessa — Toipuu nopeasti ja aikoo kilpailla ensi kesänä

Timo Seppäläinen

Tiia Kuikka kertoo Ylelle toipuvansa lääkärien mukaan yllättävän nopeasti. Arkistokuva.
Tiia Kuikka kertoo Ylelle toipuvansa lääkärien mukaan yllättävän nopeasti. Arkistokuva.

Savonlinnassa auton alle jäänyt ja vakavasti loukkaantunut kilpakävelijä Tiia Kuikka kertoo Ylelle, että toivoo pystyvänsä kilpailemaan jo ensi kesänä.

24-vuotias Kuikka loukkaantui harjoituslenkillä Savonlinnassa lauantaina 26. lokakuuta. Henkilöauto törmäsi häneen suojatiellä.

Onnettomuus sattui tutun lenkin alkuvaiheessa ja pahimmat vammat tulivat päähän sekä olkapäähän.

Kuikka sai keskivaikean aivovamman. Alussa hänellä oli muistinmenetystä ja puhekyvyn menetystä, ja jopa puhumaan piti opetella uudestaan.

Kuikka toteaa Ylelle, että hänellä on vielä vaikeuksia puheen tuottamisessa. Jotkut sanat tai lauserakenteet eivät täysin suju.

Olkapäätä leikattiin viisi tuntia eikä sitä saa vieläkään kuntouttaa.

Kuikka kertoo kotiutuneensa viime viikon torstaina.

– Toipuminen on ollut lääkärien mukaan yllättävän nopeaa.

Kuikka on erikoistunut 50 kilometrin kävelyyn, mutta joutuu vaihtamaan matkaa, sillä se on poistunut naisten ohjelmasta arvokisoista.

Vuodesta 2021 lähtien sekä miehillä että naisilla on kaksi matkaa. On epävarmaa, minkä mittaisia matkat ovat.

Kuikka on 50 kilometrin kävelyn Suomen ennätyksen haltija. Hän edusti Suomea viime vuonna Berliinin EM-kisoissa ja oli mukana syksyn MM-kisoissa Dohassa, mutta ei voinut kilpailla sairastumisen takia.

Uusimmat uutiset