Sarjajumbo tuli ja haki Savonlinnasta kaksi pistettä jatkoaikavoitolla – Top Teamin Jani Laakkonen jatkoi hurjaa maalivirettään iskemällä viisi täysosumaa

Top Teamille kolmen viikon tauko tulee valmentaja Marko Hirnin mielestä tarpeeseen. Tauko saattaa koronan vuoksi venyä pidemmäksikin.

Vili Väkeväinen

Top Teamin ja SaiPa Akatemian vääntö oli lauantaina tasaista. Mustapaitaiset lappeenrantalaiset pääsivät illan päätteeksi juhlimaan jatkoaikavoittoa.
Top Teamin ja SaiPa Akatemian vääntö oli lauantaina tasaista. Mustapaitaiset lappeenrantalaiset pääsivät illan päätteeksi juhlimaan jatkoaikavoittoa.

Jarmo Pesonen

Top Team on jo tovin aikaa kerjännyt verta nenästään, mutta on pystynyt kääntämään maalijuhlat edukseen salibandyn 2. divisioonan Kaakkois-Suomen lohkossa.

Lauantaina Savonlinnan liikuntahallissa onni kuitenkin kääntyi kun SaiPa Akatemia kävi kuittaamassa kaksi sarjapistettä jatkoaikavoitolla maalein 10–11 (2–2, 5–6, 3–2, 0–1).

Lappeenrantalaiset olivat voittaneet ainoastaan yhden seitsemästä ottelustaan ja majaili kolmella pisteellä sarjan peränpitäjänä. Kentällä sarjataulukon sijoituksilla ei ollut merkitystä, sillä sen verran tasaisesti kaukalossa mentiin ja johtoasemat vaihtelivat tämän tästä.

Toisessa erässä kotijoukkue oli jo pahimmillaan kolmen maalin takaa-ajoasemassa, mutta sai kurottua eron umpeen ja oli 10–9-johdossa vielä kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua.

SaiPan 10–10-tasoituksen jälkeenkin Top Team sai painettua pelin SaiPan päätyyn ja luotua lukuisia loistavia maalintekopaikkoja.

SaiPan maalilla Eemeli Saukkonen venyi kuitenkin kerta toisensa jälkeen pallon tielle ja oli iso tekijä lappeenrantalaisten voiton takana. Veskari on ansainnut pelikavereiltaan muutaman vedyn ja atomin kaikilla mausteilla.

Vili Väkeväinen

Jani Laakkonen on tottunut ottamaan vastaan onnitteluja tekemänsä maalin jälkeen.
Jani Laakkonen on tottunut ottamaan vastaan onnitteluja tekemänsä maalin jälkeen.

Yksi ottelun ratkaisuista nähtiinkin juuri maalivahtipelissä. Saukkonen torjui 32 kertaa, kun kotijoukkueen maalilla Juha Ahvenainen oli pallon tiellä 19 kertaa. Muutama pallo livahti selän taakse luvattoman helposti.

Top Teamin kokenut Jani Laakkonen jatkoi hurjaa maalivirettään viimeistelemällä puolet kotijoukkueen täysosumista. Edellisessä pelissä "Lese" osui neljästi, joten vanha maaliruisku on vertymässä parhaimmilleen.

Kolme syöttöä antanut Topin kapteeni Samuli Hirn sanoi joukkueen pelanneen "ihan hyvän pelin".

– Päästettiin kaveri turhan helposti paikoille ja kun heille sattui vielä hyvä päivä, niin vähän kaikki meni mitä yrittivät. Hyvä joukkue, vaikka sarjassa viimeisenä olivatkin, Hirni kehaisi vastustajaa.

Valmentaja Marko Hirn katsoi Top Teamin avittaneen SaiPaa heidän voittotiellään.

– Itse laskettiin SaiPa peliin mukaan. Meillä oli paikkoja, mutta kun ei tehty, niin kaveri sitten teki. Muutamia merkkausvirheitä ja jatkoajalla lapa vapaana maalin edessä, näki valmentaja ottelun ratkaisuhetket.

Vili Väkeväinen

Keltapaitainen Tuomas Hirn avasi maalihanat lauantaina.
Keltapaitainen Tuomas Hirn avasi maalihanat lauantaina.

Top Teamilla on edessään ainakin kolmen viikon tauko ja se tulee Hirnin mukaan tarpeeseen.

– Jo vähän aikaa on näyttänyt siltä, että lepo ja harjoittelu ovat nyt tarpeen.

Tauko saattaa toki venyä pitemmäksikin, sillä maanantaina Salibandyliitto ilmoittaa uusista koronatoimenpiteistä.

– Tänäänkin lohkon kaikki muut ottelut oli peruttu, Hirn sanoi.

Laakkosen lisäksi maalinteossa Top Teamista onnistuivat Eetu Niskala kahdesti sekä Markus Karttunen, Samu Ikonen ja Tuomas Hirn kerran.