Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki lopettaa uransa — Innostus ja motivaatio tyrehtyivät

Pitkämäki kertoi, että suurin syy lopettamispäätökselle oli, ettei hän enää nähnyt mahdolliseksi nousta haluamalleen tulostasolle.

All Over Press

Lontoon MM-kilpailut vuonna 2017 jäivät Tero Pitkämäen viimeisiksi arvokilpailuiksi. Arkistokuva.
Lontoon MM-kilpailut vuonna 2017 jäivät Tero Pitkämäen viimeisiksi arvokilpailuiksi. Arkistokuva.

Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki on päättänyt lopettaa urheilu-uransa. Pitkämäki kertoi lopettamispäätöksestään maanantaina tiedotustilaisuudessa.

Pitkämäki ei kilpaillut kuluneen kauden kilpailuissa edelliskaudella tulleen polvivamman vuoksi. Hän kertoo, että polven kuntoutus sujui hyvin, mutta heittokunto ei kehittynyt riittävän hyväksi, että hän olisi voinut kilpailla paikasta Dohan MM-kilpailuihin.

Pitkämäki kertoi, että suurin syy lopettamispäätökselle oli, ettei hän enää nähnyt mahdolliseksi nousta haluamalleen tulostasolle.

—Pelkät olympialaiset ei ollut riittävä syy, että jatkaisin vuoden. Minua on aina kiehtonut kilpailu ja kovien tulosten tekeminen. Kun tuli itselleni selväksi, että en ole enää siinä kunnossa tai ei tule pääsemän siihen kuntoon, mikä on itsellä tavoitteena, innostus ja motivaatio tyrehtyivät siihen.

Pitkämäen uran kruunuksi jäi maailmanmestaruus Osakassa vuonna 2007. Hän voitti urallaan MM-kisoissa myös hopeaa ja pronssia, EM-kisoissa hopeaa ja kaksi pronssia ja olympiapronssia.