Sukunimi oli kuin enne pelipaikasta Valtteri Molarille

Kesä on jalkapalloilijoille kiireistä aikaa, kun sarjat pyörivät täydellä teholla. Savonlinnalaiselle Valtteri Molarille tulevasta kesästä on kuitenkin tulossa todella kiireinen, sillä hän pelaa kahdessa joukkueessa eri kaupungeissa: piirisarjaa STPS:n C15-joukkueessa sekä Puolen Suomen liigaa kuopiolaisen KuPSin C15-joukkueessa.

Timo Seppäläinen

Savonlinnalainen Valtteri Molari torjuu palloja tänä kesänä sekä STPS:n kuin KuPSin C15-joukkueessa.
Savonlinnalainen Valtteri Molari torjuu palloja tänä kesänä sekä STPS:n kuin KuPSin C15-joukkueessa.

Kesä on jalkapalloilijoille kiireistä aikaa, kun sarjat pyörivät täydellä teholla. Savonlinnalaiselle Valtteri Molarille tulevasta kesästä on kuitenkin tulossa todella kiireinen, sillä hän pelaa kahdessa joukkueessa eri kaupungeissa: piirisarjaa STPS:n C15-joukkueessa sekä Puolen Suomen liigaa kuopiolaisen KuPSin C15-joukkueessa.
Pelaaminen kahdessa joukkueessa tarkoittaa ennen kaikkea kiireistä harjoitteluaikataulua. 14-vuotias maalivahti treenaa STPS:n mukana normaalisti viisi kertaa viikossa, ja Kuopiossa hän käy vähintään kerran viikossa. Eniten aikaa kuluu matkoihin, mutta se ei nuorta pelaajaa haittaa.
— Välillä joutuu koulusta lähtemään aikaisemmin, mutta kertaakaan ei ole tarvinnut kokeisiin lukea matkoilla, hän kertoo.
Myös pelejä kertyy vyölle kauden aikana runsaasti niin Kuopiossa kuin Savonlinnassa.
— Pelkästään Kuopiossa liigapelejä on tälle kaudelle kertynyt kolme kokonaista neljästä pelatusta sekä muutamia muitakin pelejä, joten aika hyvin olen saanut sielläkin peliaikaa, hän kertaa alkukauttaan.
Molari päätyi pelaamaan Kuopioon STPS:n joukkueen toisen valmentajan, Juha-Pekka Turkan ansiosta.
— Hän oli sinnepäin yhteyksissä, ja viime kesästä lähtien meitä kävi STPS:stä neljä pelaajaa treenaamassa Kuopiossa. Tänä keväänä sieltä sitten pyydettiin minua joukkueeseen pelaamaan, ja totta kai lähdin.
KuPSin riveihin täksi kaudeksi kutsuttiin pelaamaan Savonlinnasta Molarin lisäksi myös toinen STPS-kasvatti, Aapeli Turkka.

Jalkapallo täyttää luonnollisesti lähes kaiken nuoren pelaajan vapaa-ajasta. Harjoitusten ja pelien lomaan viikkoon jää yksi lepopäivä, ja varsinkin kesäisin viikonloput täyttyvät kisareissuista.
Silti aikaa jää myös lajin seuraamiseen kotisohvalta. Lempiseurakseen hän kertoo FC Barcelonan, mutta esikuva löytyy katalonialaisten arkkivihollisen riveistä.
— Real Madrid -ikoni Iker Casillas on ollut minulle tosi pitkään esimerkkinä. Mutta tietysti myös Barcelonan Marc-André ter Stegen on hyvä. He sekä muut huippumoket ovat todella taitavia sekä osaavat pelata myös jalalla. Juuri sellaisia taitoja haluaisin omaksua myös itse.
Oman uran ja tulevaisuuden kannalta Molarilla on selvä haave.
— Olisihan se hauskaa päästä pelaamaan jalkapalloa ammatikseen. Se olisi se juttu minulle.

Molari pelasi nuorempana myös jääkiekkoa, mutta jalkapallo vei pikku hiljaa ykköslajin paikan. Valinta oli loppujen lopuksi helppo.
— Futis on aina tuntunut minulle luontaisemmalta valinnalta, hän pohtii.
Myös oma pelipaikka maalilla on ollut helppo valinta, eikä enteilevällä sukunimellä ole ollut siihen vaikutusta.
— Nimi vain sattui hyvin, Molari naurahtaa.
— Olen pelannut maalivahtina jo viitisen vuotta, joten olen ollut siitä kiinnostunut jo pitkään. Toki pelasin nuorempana myös kenttäpelaajana, mutta maalivahti on ollut minulle se oikea paikka.

Kaisaliisa Kontiainen

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.