East Volleylle meinasi käydä hullunkurisesti Parikkalassa — Viidennen erän voitto pitää unelman hienosta keväästä vielä elossa

Parikkalasta haettu kahden pisteen voitto takaa herkulliset asetelmat ensi viikonlopun kahteen kotiotteluun. Himanka ja Karpaasit pitää voittaa puhtaasti.

Timo Seppäläinen

East Volleyn Taavi Tuominen ja Joel Oksala vastaan PaU:n Sami Muukkonen.
East Volleyn Taavi Tuominen ja Joel Oksala vastaan PaU:n Sami Muukkonen.

Paineetta pelannut Parikkalan Urheilijat oli lähellä synkentää East Volleyn kevään sunnuntaina.

Savonlinnalaiset voittivat lopulta Parikkalassa käydyn ottelun erin 2—3 (15—25, 14—25, 25—22, 25—20, 12—15) ja sillä on edelleen mahdollisuus edetä 2-sarjan ylemmässä jatkosarjassa kakkospaikalle ja sitä kautta neljän joukkueen finaaleihin.

Jos PaU olisi vienyt viidennen erän, olisi Eastin kevät ollut siinä.

Kaikki on edelleen omissa käsissä. — Jaakko Hakulinen

Kun Pielaveden Sampo oli aiemmin päivällä voittanut Outokummussa Partion Karpaasit erin 1—3, nousisi East Karpaasien ohi lohkokakkoseksi voittamalla jäljellä olevat kolme peliään.

Se oljenkorsi piti, vaikka PaU pisteen nipistikin. Jos East ottaa lauantaina kotonaan Himangan Urheilijoista kolmen pisteen voiton on sunnuntaina Savonlinnan liikuntahallissa tarjolla todellinen herkkupala, kun Karpaasit saapuu kylään Savonlinnan liikuntahallille.

Finaaliin päästäkseen Eastin on voitettava ottelu joko 3—0 tai 3—1.

Timo Seppäläinen

PaU:n Heikki Piippo lataa sydämensä kyllyydestä.
PaU:n Heikki Piippo lataa sydämensä kyllyydestä.

Kotijoukkue näytti olevan jo kesälomatunnelmissa kahdessa ensimmäisessä erässä, jotka East Volley vei ihmeitä esittämättä näytöstyyliin.

— Meidän ei tarvinnut tehdä niissä erissä yhtään mitään, Eastin pelaajavalmentaja Jaakko Hakulinen ihmetteli kotijoukkueen vaisuutta.

Harva jaksoi uskoa, että tahti muuttuu kolmannessakaan erässä. Mutta riitti, että PaU jaksoi uskoa.

Pitkältä erätauolta joukkue haki ryhdin peliinsä haluten jättää hyvän kuvan itsestään uskolliselle kotiyleisölle. Sunnuntainakin Parikkalahallissa oli komeasti 222 katsojaa.

— Ihan vihkoon meni kaksi erää. Tauolla piti puhua isoilla kirjaimilla ja lihavoitetulla tekstillä. Pelaaminen muuttuikin ihan täysin, PaU:n Sami Muukkonen sanoi ja tuumi, että palopuhe olisi pitänyt pitää jo ennen peliä.

— Silloin ei varmaan viittä erää olisi tarvittu, mutta saipahan yleisö nähdä lentopalloa koko pääsymaksun edestä.

Timo Seppäläinen

Eastin Eetu Kautonen etsii pallolle rakoa PaU:n torjunnasta.
Eastin Eetu Kautonen etsii pallolle rakoa PaU:n torjunnasta.

Hakulisen mukaan helpot kaksi erää veivät Eastilta parhaan terän

— Kolmannessa erässä annoimme kaverille kahdeksan ilmaista pistettä ja neljäs oli vaisua tekemistä ihan läpeensä, Hakulinen sanoi.

Lisädraamaa otteluun toi kun Eastin vaihtopenkillä oli tulkittu sarjataulukkoa virheellisesti.

— Lähdettiin viidenteen erään jo hävinneenä. Olikin sitten aika hyvä fiilis, kun ottelu lopulta voitettiin ja asian oikea laita valkeni. Kaikki on edelleen omissa käsissä, Hakulinen naureskeli.

Hakulisen mukaan joukkue ei tee mitään ihmeellisyyksiä viikon aikana.

— Muutamia sakanneita juttuja hiotaan. Pidetään vaan huoli siitä, että viikonloppuna ollaan hereillä.

Timo Seppäläinen

East Volleyn Simo Suppolan hieman erikoisempi torjunta-asento.
East Volleyn Simo Suppolan hieman erikoisempi torjunta-asento.

PaU:n kautta on jäljellä yhden ottelun verran. Ensi sunnuntaina se kohtaa Oulunsalossa Vasaman ottelussa, jossa ei ole panosta.

— Pisin reissu on vielä edessä. Otamme sen kuitenkin tosissamme ja lähdemme Oulunsaloon jo edellisenä päivänä. Tarkoitus on kasvattaa nuorista pelimiehiä ja siksi asiat tehdään loppuun asti huolella. Siksi emme lähde kuudella pelaajalla reissuun ja pelaamaan vaan ohjelmaan merkittyä peliä pois.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut