Seuraillassa suunniteltiin tulevaa Suomi 100 -juhlavuotta — luvassa toritapahtumaa sekä kuntokortteja

Toppalassa käyty seurailta kokosi Savonlinnan Shikatan harjoitussaliin nelisenkymmentä 26 eri seurasta pohtimaan tulevan Suomi 100 -juhlavuoden urheilutarjontaa.

Timo Seppäläinen

Seuraillassa suunniteltiin tulevaa Suomi 100 -juhlavuotta — luvassa toritapahtumaa sekä kuntokortteja

Toppalassa käyty seurailta kokosi Savonlinnan Shikatan harjoitussaliin nelisenkymmentä 26 eri seurasta pohtimaan tulevan Suomi 100 -juhlavuoden urheilutarjontaa. Illan päätarkoitus oli auttaa Savonlinnan liikuntatoimea tekemään tukihakemus maakuntaliitolta ensi vuonna järjestettäviin urheilutapahtumiin.
Toinen näistä kampanjoista on kuntokortti, jonka avulla pääsee ilmaiseksi kokeilemaan eri lajeja ympäri Savonlinnaa. Mukaan lähti 19 seuraa, ja tarjontaa on aina Kerimäen Eläkkeensaajien kirkkoveneretkistä Juniori-SaPKon pipolätkään. Kortin avulla on tarkoitus kerätä 100 tuntia liikkumista ja harjoittelua eri seurojen treenejen avulla. Oman lajin treeneistä ei kuitenkaan saa leimaa, vaan kyseessä täytyy olla jonkun muun lajin harjoitukset.
Alunperin kuntokortti oli suunnattu pelkästään nuorille, mutta keskiviikon seuraillassa tultiin toisiin ajatuksiin.
— Nyt kaikenikäisillä on mahdollisuus lähteä kokeilemaan eri lajeja. Ja parastahan on, että kuntokortin avulla pääsee lajeihin tutustumaan ilmaiseksi. Nyt ei kukaan siis voi valittaa, etteikö olisi mahdollisuuksia kokeilla eri lajeja, Etelä-Savon Liikunnan Mari Makkonen kertoo.
Kuntokortit tulevat jakoon seuraavan seuraillan yhteydessä, ja se järjestetään 11. tammikuuta. Tällöin kortteja jaetaan eri seurojen jaettavaksi. Kortteja tulee jakoon myös muualle ympäri kaupunkia.
— Suunnitelmissa on jakaa niitä muun muassa kirjastoihin ja kauppoihin, Makkonen jatkaa.
Kuntokortille tunteja pääsee kerryttämään lähes koko vuoden verran, ja ensi vuoden joulukuussa innokkaimmat liikkujat palkitaan.

Rahoitusta haettiin myös kesäkuun kahdelle viimeiselle viikolle suunnitelulle seurojen esittelytapahtumalle. Ideasta innostui 21 seuraa.
Tuolloin yhden iltapäivän aikana Savonlinan kauppatorilla pääsee tutustumaan neljän eri seuran toimintaan kerrallaan.
Loput haetuista tuista on määrätty seurojen järjestämille yksittäisille tapahtumille.

Tapahtumat kuuluvat Suomi 100 -juhlavuoden ohella järjestettyyn valtakunnallisen liikunnan kattojärjestö Valon Unelmat liikkeelle -kampanjan alle. Niinpä myös Savonlinnan alueelle on tarkoitus ottaa käyttöön unelmatliikkeelle.fi-yhteisöpalvelu, jonne seurat voivat laittaa tapahtumiaan esille.
Näin myös vieraspaikkakuntalaiset pää-
sisivät näkemään, millaista liikuntapalvelua alueella on tarjota.
— Siellä esimerkiksi lomalaiset pääsevät tutustumaan paikalliseen liikuntatarjontaan, Makkonen kertoo.

Kaisaliisa Kontiainen

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.