Tänä viikonloppuna Savonlinnassa on tarjolla runsaasti lentopalloviihdettä: East Volley kamppailee paikasta pudotuspeleihin, Ajo hakee asetelmia seuraavalle kaudelle

Pudotuspelit ovat edelleen East Volleyn ulottuvilla, mutta joukkueen on voitettava 3—0 tai 3—1 molemmat viikonlopun kotiottelut. Ajo puolestaan kamppailee LeViä vastaan paikasta ylempään 2-sarjaan ensi kaudeksi.

Soila Puurtinen

East Volley päättää ylemmän jatkosarjansa tänä viikonloppuna kahdella kotiottelulla. Pelien panoksena on pääsy 2-sarjan välieriin.
East Volley päättää ylemmän jatkosarjansa tänä viikonloppuna kahdella kotiottelulla. Pelien panoksena on pääsy 2-sarjan välieriin.

East Volley pelaa lentopallon miesten 2-sarjan ylemmän jatkosarjan päätösottelunsa tänä viikonloppuna Savonlinnan liikuntahallilla. Lauantaina joukkue kohtaa Himangan Urheilijat ja sunnuntaina Outukummun Karpaasit.

Panoksen puutetta otteluissa ei ole, sillä pudotuspelipaikka on vielä East Volleyn omissa käsissä. Joukkue on sarjassa kolmantena viiden pisteen päässä pudotuspeliviivan yläpuolella olevasta Karpaaseista.

Voittamalla molemmat ottelut joko 3—0 tai 3—1 East Volley nousisi sunnuntain vastustajansa yläpuolelle ja etenisi pudotuspeleihin.

Tuplaviikonloppu alkaa lauantaina ottelulla sarjajumboa Himankaa vastaan.

— Viime viikonlopun PaU-ottelu opetti, että meidän pitää keskittyä ensiksi lauantain peliin, vaikka Karpaaseja vastaan on se pääottelu. Vaikka Himanka on lähtökohtaisesti heikompi joukkue, pystyvät he PaU:n tavoin laittamaan meille vastaan, East Volleyn valmentaja Jaakko Hakulinen toteaa.

East Volley voitti PaU:n viime sunnuntaina Parikkalassa 2—3, vaikka vei kaksi ensimmäistä erää.

— Emme voi olla lauantain ottelussa kaksi erää täysin unessa, niin kuin kävi Parikkalaa vastaan, Hakulinen sanoo.

Hän uskookin, että pelaaminen kotona pitää joukkueen hereillä.

— Siitä lähtökohdasta uskon, että keskittyminen on koko joukkueella parempaa.

Mikäli East Volley voittaa lauantain ottelun, ratkotaan sarjan toinen pudotuspelijoukkue savonlinnalaisten ja Outokummun Karpaasien välisessä taistossa sunnuntaina. Sarjaa johtava Pielaveden Sampo on varmistanut jo paikkansa, vaikka joukkueella on pelaamatta kaksi peliä.

— Karpaaseista ei aina tiedä, miten heillä lähtee peli rullaamaan. Varsinkin vieraskentillä heillä saattaa mennä peli jumiin, jos ei lähde alusta sujumaan, Hakulinen ennakoi sunnuntaita.

— Uskon, että kun saamme hyvän fiiliksen kotona päälle, vastaanoton toimimaan ja pääsemme hyökkäämään hyviltä paikoilta, saatamme rummuttaa pelin hyvinkin meille.

East Volley tekee lauantain ottelussa hyväntekeväisyyttä, kun puolet ottelun tuloista sekä sen yhteydessä järjestettävien arpajaisten tuotot lahjoitetaan Hattu ry:lle.

East Volley — Himangan Urheilijat, lentopallon miesten 2-sarjan ylempää jatkosarjaa Savonlinnan liikuntahallilla lauantaina 30. maaliskuuta kello 16.

East Volley — Outokummun Karpaasit, lentopallon miesten 2-sarjan ylempää jatkosarjaa Savonlinnan liikuntahallilla sunnuntaina 31. maaliskuuta kello 16.

Ajo haluaa kauden pakettiin rennoin mielin

Savonlinnan Ajo päättää kautensa tänä viikonloppuna lentopallon naisten 2-sarjan alemman jatkosarjan pudotuspeleissä Leppävirran Viriä vastaan.

Joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran viime sunnuntaina Leppävirralla. Ajo aloitti ottelun hyvin ja vei ensimmäisen erän, mutta seuraavat kolme menivät kotijoukkueelle. Sen myötä Ajolla on lauantaina edessä pakkovoiton paikka, mikäli se haluaa taistella paikasta ensi kauden ylempään 2-sarjaan.

— Ensimmäinen erä oli meidän kevyesti, mutta sitten hyökkäyspeli hajosi totaalisesti. Rakentelu ontui todella pahasti. Lisäksi vastustaja oli selvästi innokkaampi voittamaan kuin me, Ajon valmentaja Anssi Gröhn kertaa ottelusarjan avauspeliä.

Jos Ajo voittaa lauantaina, ratkaistaan ensi kauden sarjapaikka sunnuntaina Savonlinnassa.

Ajon haastava kevät jatkuu myös kauden päätösviikonloppuna, sillä joukkue joutuu lähtemään siihen ilman kokeneinta pelaajaansa Tiina Puurtista. Sen sijaan sormensa muutama viikko sitten murtanut Aino Uronen saattaa palata kentälle.

— Kyllä me joukkue jalkeille saadaan. Tiinan poissaolo on tietysti iso lovi, mutta muut paikkaavat. Täysillä lähdemme taistelemaan voitosta, ja katsotaan mikä on lopputulos, Gröhn toteaa.

Vaikka Ajon yksi tavoitteista on ollut sarjapaikka ylempään 2-sarjaan ensi kaudeksi, ei joukkue lähde Gröhnin mukaan väkipakolla voittoa hakemaan.

— Olisihan se kivempi aloittaa kausi ylemmässä sarjassa, mutta toisaalta meillä on taas paljon epävarmuustekijöitä jatkajien suhteen, ettei se maailmanloppu olisi, mikäli sinne menisi joku muu joukkue, valmentaja toteaa.

Ajo lähteekin viikonloppuun rennoin mielin.

— Haluamme päättää kauden mahdollisimman hyvään peliesitykseen, ja se on tärkein asia meille. Myös yleisöä on ollut kotipeleissä koko kauden paljon, ja sen myötä haluamme näyttää kentällä taistelevan joukkueen.

Savonlinnan Ajo—Leppävirran Viri, lentopallon naisten 2-sarjan alemman jatkosarjan pudotuspelien 2. osaottelu Savonlinnan liikuntahallilla lauantaina 30. klo 12.