SaPKo A ei osunut maaliin sunnuntaina Tampereellakaan - Sarjakärki-KooVee oli jo veitsi kurkulla, mutta selvisi välieriin

Pikkupässien kausi Nuorten Mestiksessä päättyi ryhdikkäästi kahden kovan taistelun jälkeen.

Timo Seppäläinen

Juho Ahopelto torjui Tampereellakin hyvin.

SaPKon kausi Nuorten Mestiksessä päättyi sunnuntaina Tampereella.

Isäntäjoukkuee KooVee otti kolmannessa ja ratkaisevassa puolivälieräkamppailussa 5—2-voiton ja jatkaa kauttaan mitalipeleissä.

SaPKo oli hankkinut viikonlopulle hyvät asetelmat voitettuaan ensimmäisen kohtaamisen torstaina Tampereella.

Talvisalossa sillä oli lauantaina oivallinen sauma 340 katsojan edessä napata paikka välieristä.

Hyvin taistelleen SaPKon maalinteko kuitenkin sakkasi ja KooVee siirsi 2—4-voitollaan ratkaisun Tampereelle.

Aamuviideltä Talvisalosta Hämettä kohti startannut SaPKo joutui lauantain tavoin takaa-ajajaksi.

Talvisalossa KooVee teki kaksi maalia yhdeksässä minuutissa ja sunnuntaina sama toistui hieman nopeammin.

Santeri Mutikaisen kavennus tuli kuitenkin oivalliseen saumaan avauserässä.

Toinen erä oli maaliton. Kolmannessa KooVee venytti eron jälleen kahteen maaliin, mutta Kasper Korhosen ylivoimalla tekemä kavennus loi uskoa pässilaumaan.

Aivan loppuun asti potku ei riittänyt ja runkosarjan voittanut KooVee pääsi pälkähästä kahdeksannelta sijalta pudotuspelit aloittanutta SaPKoa vastaan.

Viimeisen niitin KooVee iski tyhjään SaPKo-maaliin.

— Harmittaa. Maalipaikat meille 18—9, mutta maalit heille 5—2. Se vaan on niin raakaa, että jos et itse tee, niin kaveri tekee varmasti jossain vaiheessa. Olisimme ansainneet tästä sarjasta enemmän, kommentoi SaPKo-valmentaja Juho Nykänen.

Joukkueestaan hän oli ylpeä.

— Iso hatunnosto. Viedään suvereeni sarjakärki kolmanteen matsiin ja siinäkin aivan veitsi kurkulle. Joukkueeseen tuli kymmenkunta poikaa B-junnujen Suomi-sarjasta. Kuinka hyvin he ovat nostaneet tasoaan tällä kaudella. Hieno joukkue ja hieno taustaryhmä jonka kanssa on kausi vedetty, Nykänen kiitteli.

Ensi kaudesta hän ei osannut vielä sanoa mitään.

— Olen työtön työnhakija. Mistä sitä tietää, jos vaikka maa vaihtuu, Nykänen heitti lopuksi.