Jääkiekkoliitto myönsi lisenssit kaikille tämän kauden Mestis-joukkueille ensi kaudeksi – Sarja myös perusti kannatussivuston, jonka kautta kuka tahansa pystyy tukemaan valitsemaansa seuraa: "Pidetään yhdessä huolta, että tänä vuonna yksikään joukkue ei koe äkkikuolemaa"

Lisenssipäätös tehtiin normaalia aikataulua nopeammin, jotta seurat pystyvät keskittymään mahdollisimman nopeasti tulevan suunnitteluun.

Timo Seppäläinen

Myös SaPKo sai Mestis-lisenssin ensi kaudelle.
Myös SaPKo sai Mestis-lisenssin ensi kaudelle.

Jääkiekkoliiton lisenssikomitea myönsi kaikille Mestiksessä tällä kaudella pelanneille seuroille lisenssit myös ensi kaudelle.

Päätös tehtiin normaalia aikataulua nopeammin, jotta seurat pystyvät vallitsevassa tilanteessa keskittymään mahdollisimman nopeasti tulevan kauden suunnitteluun, markkinointiin ja taloudellisten menetysten korvaamistoimenpiteisiin sekä mahdollisiin sopeutustoimiin.

Mestis Play On -kannatussivusto auttamaan seuroja

Mestis ryhtyi taisteluun seurojensa puolesta, ja perusti faneille ja yrityksille kohdennetun Mestis Play On -nimisen kannatussivuston, jonka tuotto jaetaan suoraan Mestis-seuroille.

– Joukkueiden ja yhteisöjen vahvuuden mittarina on niiden kyky pelata yhteen haastavassa tilanteessa. Niin on myös nyt, Mestiksen tiedotteessa todetaan.

Sivustolta kannattajat ja yrittäjät voivat ostaa eri hintaisia tukipaketteja, joita lunastamalla tukee valitsemaansa seuraa.

Kannattajille suunnattu paketti sisältää valitsemansa seuran tukitarran sekä Ruutu+ -palvelun lahjakortin. Yrityksille on puolestaan tarjolla paketin arvosta riippuen muun muassa tukitarroja, aitoja pelipaitoja sekä mainostilaa Mestiksen verkkosivuilta ja sosiaalisesta mediasta

– Pidetään yhdessä huolta, että tänä vuonna yksikään joukkue ei koe äkkikuolemaa, tiedotteessa vedotaan.