SaPKo matkaa tänään Kajaaniin: Eetu Andersson palaa pelaavaan kokoonpanoon ja saa pakkiparikseen joukkueen tuoreimman vahvistuksen

SaPKon puolustus on aseteltu jälleen uuteen muotoon. Kajaanissa paluun pelaavaan kokoonpanoon tekee Eetu Andersson, jonka pakkiparina pelaa Ässä-laina Aleksi Varttinen.

Soila Puurtinen

Eetu Anderssonin viime kausi päättyi loukkaantumiseen ennen aikojaan ja tälläkin kaudella miehellä on ollut epäonnea.
Eetu Anderssonin viime kausi päättyi loukkaantumiseen ennen aikojaan ja tälläkin kaudella miehellä on ollut epäonnea.

SaPKon bussi suuntaa keskiviikkona kohti Kajaanin jäähallia, jossa joukkue kohtaa illalla sarjanousija Hokin. 

Jopa yli odotusten menneen alkukauden jälkeen kajaanilaisten tahti on hiipunut, kun se on kerännyt viimeisestä kymmenestä ottelusta vain 11 pistettä. Edellisessä ottelussaan Hokki kärsi tappion KeuPalle kotonaan tylyin 0—6-lukemin.

SaPKo pelasi sen sijaan viime viikonloppu Turussa sekä Vantaalla. Vierasreissusta matkaan tarttui kolme pistettä, jotka joukkue sai voitettuaan Kiekko-Vantaan 2—3.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kolmesti. SaPKo vei kaksi ensimmäistä peliä, mutta 7. joulukuuta Hokki voitti Talvisalossa jatkoajalle menneen ottelun 3—4.

SaPKon kokoonpano on elänyt jälleen viime viikonlopun jälkeen. Jukureista lainalla ollut Samuel Kemppainen ei ole enää SaPKon vahvuudessa, ja tilalle tuli Porin Ässien sopimuspelaaja Aleksi Varttinen. Varttinen pelaa heti ensimmäisen ottelunsa tuttua joukkuetta vastaan, sillä hän pelasi alkukaudesta kajaanilaisten paidassa kuusi ottelua.

Keskiviikon ottelusta on sivussa myös alkuviikosta sairastellut Bernard Isiguzo.

SaPKon kannalta hyviä uutisia tuo Eetu Anderssonin paluu pelinkuntoon pitkän poissaolon jälkeen. Marraskuusta saakka sivusta ollut puolustaja oli joukkueen mukana jo viime viikonlopun vierasreissulla, mutta tekee paluun kokoonpanoon Hokki-kamppailussa.

Lauantain pelin kesken jättänyt Kasper Piitulainen on sen sijaan pelikunnossa.

SaPKo tänään:

1. ketju: Tommi Laakso, Joonas Savolainen, Roope Hirvonen.
2. ketju: Atte Karppinen, Juuso Forsström, Matias Lainio.
3. ketju: Henri Keskilohko, Teemu Lämsä, Kasper Piitulainen.
4. ketju: Matias Rauvola, Matias Mutikainen, Tino Sirén.

Puolustu: Juuso Walli&Even Myreng-Kjellesvi, Eetu Andersson&Aleksi Varttinen, Julius Marva&Vili Laitinen.

Maalilla aloittaa Oskari Salminen ja Roope Urpolahti on mukana kakkosvahtina.

Otteu alkaa kello 18.30.

Uusimmat uutiset