Naarasleijonista ei ollut vaaraa Ajolle — Savonlinnalaisjoukkue jatkaa yläjatkosarjaa puhtaalla pelillä

Yläjatkosarjan hienosti aloittaneet savonlinnalaiset taistelivat voittoon, vaikka flunssa oli rusikoinut joukkuetta pahoin.

Tuija Pauhu

Ajo pääsi taas tuulettamaan voittoa.
Ajo pääsi taas tuulettamaan voittoa.

Naarasleijonat raapaisivat Savonlinnan Ajolta ensimmäisen erän, mutta voittoon asti helsinkiläisten kynnet eivät pitäneet, vaan kotijoukkue otti kolme seuraavaa erää selvällä piste-erolla.

Lentopallon naisten 2-sarjan yläjatkosarjan pisteet jäivät Savonlinnaan erin 3—1 (23—25, 25—17, 25—15, 25—16). Ajo on aloittanut vuoden kahdella voitolla.

On hyvä, että voittamiseen eteen pitää tehdä täysi päivätyö. — Anssi Gröhn

Ajon valmentaja Anssi Gröhn myhäili voiton jälkeen tyytyväisenä.

— Pelin ei aina tarvitse olla täydellistä, mutta kun oma perustekemisemme pysyy sillä tasolla mihin parhaimmillaan pystymme, niin siitä seuraa yleensä hyviä asioita. Jos yhtään annamme itsellemme löysää, niin silloin tulee hankaluuksia, Gröhn luennoi joukkueelle pelin jälkeen.

Tuija Pauhu

Kummitäti Sari Pitkonen ojensi Ajon kukkaset Juulia Jäppiselle, joka palkittiin alle 16-vuotiaiden EM-karsintaturnauksessa parhaana liberona.

Ajon voiton arvoa nostaa sekin, että valmentajan mukaan ”puolet joukkueesta oli kipeänä”.

— Siihen nähden jaksoivat tosi hyvin. Pitkien pallorallien jälkeen meidän pelimme aina vähän pehmeni, kun pelaajat joutuivat vetämään henkeä.

Pitkiä palloralleja ottelussa riitti. Varsinkin avauserän ottelupallossa rikottiin varmaan jonkinlainen ennätys, kun pallo ei tahtonut kuolla millään. Mukaan mahtui muutama loistopelastus puolin ja toisin.

— Vastustaja pelasi tosi hyvää lentopalloa. On hyvä, että voittamiseen eteen pitää tehdä täysi päivätyö, Gröhn kehui Nalea.

Tuija Pauhu

Ajon Niina Linjakumpu joutui jättämään koko viime pelikauden ja tämän syyskauden väliin käsivamman vuoksi.

Yksi flunssan kourissa olleista ajolaisista oli Niina Linjakumpu.

— Ääni on vieläkin vähän maassa ja kieltämättä välillä kentällä puhallutti, luotettavasti pelannut yleispelaaja sanaili.

Ajon pelaamista hän luonnehti ailahtelevaksi.

— Onneksi saimme kaivettua oman pelin esiin.

Tuija Pauhu

Pallo on pudonnut Ajon kenttään, mutta Juulia Jäppinen ei jäänyt sitä murehtimaan.

Linjakummun syksy meni piloille käsivamman vuoksi ja hän ehti mukaan vasta alkusarjan kahteen viimeiseen peliin.

Karhulan Veikoissa aiemmin pelanneen Linjakummun viime kausi jäi käden vuoksi kokonaan väliin.

Vammasta toivuttuaan hän on osoittautunut Ajolle vahvistukseksi. Sunnuntaina syntyi kymmenen pistettä.

Tuija Pauhu

Ajon keskitorjuja Aino Uronen teki ottelussa hyvät pisteet.

Yläjatkosarjassa pelin taso on parantunut.

— Kovatasoisempia pelejä onkin paljon kivempi pelata, Tanhuvaarassa opiskeleva Linjakumpu sanoi.

Ajon parhaana palkittiin tutusti Tiina Puurtinen. 22 pistettä puhuvat puolestaan. Aino Urosen saldo oli14 ja Jonna Konnun 12 pistettä.

Ensi sunnuntaina Ajo kohtaa Passarit Mikkelissä.

Tuija Pauhu

Naarasleijonien hyökkäys pysähtyy Ajon torjuntaan.