Se on siinä! Huuhkajat liitää historiallisesti EM-kisoihin — Suomi pääsi pois häpeäkerhosta täpötäydellä Töölön jalkapallostadionilla

AOP/KIMMO BRANDT

Suomi varmisti historiallisen arvokisapaikkansa perjantaina Helsingissä. EM-kisat pelataan ensi kesänä poikkeuksellisesti peräti 12 maassa, koska samalla vietetään EM-kisojen 60-vuotisjuhlia.
Suomi varmisti historiallisen arvokisapaikkansa perjantaina Helsingissä. EM-kisat pelataan ensi kesänä poikkeuksellisesti peräti 12 maassa, koska samalla vietetään EM-kisojen 60-vuotisjuhlia.

Suomi pelaa jalkapallon EM-kilpailuissa vuonna 2020.

A-maajoukkue eli Huuhkajat varmisti historiallisesti arvokisapaikan perjantaina Helsingissä, kun Suomi pöllytti Liechtensteinia 3—0 (1—0).

Valkovenäläistä Bate Borisovia edustava Jasse Tuominen, 24, teki maajoukkueuransa ensimmäisen maalin ottelun 21. minuutilla.

Jopa koko EM-karsintojen maalipörssin voitosta taisteleva Teemu Pukki viimeisteli toisella puoliajalla kaksi pussia lisää.

Kotkalaislähtöinen Pukki laukoi numeroiksi 2—0 ottelun 63. minuutilla rangaistuspotkusta, jonka Suomelle hankki pirteästi pelannut MyPa-kasvatti Pyry Soiri.

75. minuutilla Pukki runttasi lukemiksi 3—0.

Pukki on tehnyt karsinnoissa yhdeksän maalia.

Englannin Harry Kane ja Israelin Eran Zahavi ovat pörssikärjessä 11 osumallaan.

Suomi sijoittuu Italian voittamassa karsintalohkossa toiseksi saldolla 6-0-3 ja maalierolla 15—8.

Päävalmentaja Markku Kanervan vetämä Huuhkajat on tarjonnut viime aikoina runsaasti ilonaiheita kotiyleisölleen.

Kun lukuun otetaan EM-karsinnat, Kansojen liiga ja harjoitusmaaottelut, Suomi on voittanut 11 viimeisimmästä kotiottelustaan peräti yhdeksän.

EM-kisat pelataan 12. kesäkuuta—12. heinäkuuta.

Euroopan Jalkapalloliitto UEFA järjestää kisat poikkeuksellisesti peräti 12 maassa, koska samalla vietetään EM-kisojen 60-vuotisjuhlia.

Loppuottelu ja välierät pelataan Lontoossa.

Neljännesvälierät ja lohkovaiheen matsit käydään Kööpenhaminassa, Bukarestissa, Amsterdamissa, Dublinissa, Bilbaossa, Budapestissa ja Glasgow’ssa.

AOP/KIMMO BRANDT

Suomen jalkapallomaajoukkueen historian suurin ottelu pelattiin täpötäydellä Töölön jalkapallostadionilla, jonka kapasiteetti on 10 770 katsojaa.
Suomen jalkapallomaajoukkueen historian suurin ottelu pelattiin täpötäydellä Töölön jalkapallostadionilla, jonka kapasiteetti on 10 770 katsojaa.

Lopputurnauksessa 24 maata jaetaan kuuteen neljän joukkueen alkulohkoon.

Lohkojen ykköset ja kakkoset sekä neljä parasta lohkokolmosta etenevät pudotuspeleihin.

Suomi karsinnoissa vuodesta 1968

Suomi oli pelannut Luxemburgin jälkeen Euroopan toiseksi eniten karsintaotteluita ilman paikkaa arvokisoissa.

Huuhkajat oli osallistunut karsintoihin peräti 14 kertaa ilman toivottua tulosta.

Pelejä on kertynyt 113.

Viime vuosina kisoihin on päässyt huomattavasti helpommin kuin aikaisemmin.

Vuoden 2016 kisoihin otettiin ensimmäistä kertaa mukaan 24 maata.

Vielä vuonna 1992 kisat käytiin vain kahdeksan maan kesken.

Suomi on osallistunut karsintoihin vuodesta 1968.

AOP/KIMMO BRANDT

Suomessa Reipasta, FC Lahtea ja MP:tä edustanut Jasse Tuominen sijoitti pallon nätisti Benjamin Buchelin vartioimaan Liechtensteinin maaliin.
Suomessa Reipasta, FC Lahtea ja MP:tä edustanut Jasse Tuominen sijoitti pallon nätisti Benjamin Buchelin vartioimaan Liechtensteinin maaliin.

Tätä edelsi kahdet kisat, joiden karsintoihin ei sinivalkoinen A-maajoukkue osallistunut.

Kun Suomi voitti vuonna 1995 ensimmäistä kertaa jääkiekkoilun maailmanmestaruuden Tukholmassa, koko maa meni sekaisin.

Nyt on odotettavissa vähintään samanlaista huumaa, vaikka kyseessä on vasta arvokisapaikan saavuttaminen.

Huuhkajien kapteeni Tim Sparv lupasi aiemmin kesällä Yle Urheilun jutussa, että hän juoksee alasti lähimmällä torilla, jos Suomi pääsee EM-lopputurnaukseen.

Suomi pelaa karsinnoissa vielä yhden ottelun, kun se kohtaa maanantaina vieraskentällä Kreikan.

Huuhkajat lentää Ateenaan jo lauantaina, joten kenties Sparvin pyrähdys nähdään kreikkalaisella torilla.

AOP/KIMMO BRANDT

Jasse Tuominen teki perjantaina maajoukkueuransa ensimmäisen maalin 15. ottelussa. Tuominen täytti tiistaina 24 vuotta. Robin Lod (8) riensi onnittelemaan.
Jasse Tuominen teki perjantaina maajoukkueuransa ensimmäisen maalin 15. ottelussa. Tuominen täytti tiistaina 24 vuotta. Robin Lod (8) riensi onnittelemaan.

Täysi tupa Töölössä ja tunnelmaa ympäri maata

Suomen jalkapallomaajoukkueen historian suurin ottelu pelattiin täpötäydellä Töölön jalkapallostadionilla, jonka kapasiteetti on 10 770 katsojaa.

Sen katsomokapasiteetti on pienempi kuin Tampereen Ratinan, jossa EM-karsintojen Bosnia-, Kreikka- ja Italia-otteluita seurasi kutakin yli 16 000 katsojaa.

Marraskuisten olosuhteiden takia Töölön tekonurmi oli kuitenkin turvallisempi valinta kuin Ratinan luonnonnurmi.

Vaikka kaikki halukkaat eivät stadionille mahtuneet, Huuhkajien menestyksen ansiosta suomalaiset kokoontuivat perjantaina yhteen kisastudioissa ympäri maata seuraamaan ainutlaatuista ja historiallista urheiluiltaa.

Uusimmat uutiset