Rasitusmurtuma turmeli juoksija Reetta Jorosen kisakesän — " Oli vähän erilainen, mutta mukava kesä"

Rasitusmurtuma pilasi juoksija Reetta Jorosen kilpakesän. Niinpä aikaa jäi muulle, kuten kesätöille.

Soila Puurtinen

Rasitusmurtumat estivät Reetta Jorosen kuluneen kesän kisakauden. Nyt hän ja valmentaja Sami Petäjäjärvi suuntaavat katseet kuitenkin jo tulevaan.
Rasitusmurtumat estivät Reetta Jorosen kuluneen kesän kisakauden. Nyt hän ja valmentaja Sami Petäjäjärvi suuntaavat katseet kuitenkin jo tulevaan.

Savonlinnan Riennon juoksijan Reetta Jorosen kesä kului töitä tehden ja peruskuntoa muun muassa pyöräilyllä ja vesijuoksulla ylläpitäen.

Monelle nuorelle kyseessä olisi ollut normaali kesä, mutta ei Joroselle. Hänelle esimerkiksi kesätöiden teko oli uusi kokemus, sillä treenaaminen ja kisat ovat aiemmin vieneet kaiken ajan lomilla.

— Oli vähän erilainen, mutta mukava kesä, juoksija pohtii menneitä kuukausia.

Jorosen kilpailukausi päättyi molempien reisien rasitusmurtumiin kesäkuussa. Aluksi lonkkavaivaksi luultu kipu osoittautui magneettikuvissa murtumiksi, joiden myötä Joronen sekä valmentaja Sami Petäjäjärvi päättivät, että on viisaampaa ryhtyä keskittymään seuraavaan kauteen, kun kuntouttaa jalkoja kiireellä.

— Diagnoosi tuli kuusi viikkoa ennen Tampereella järjestettyjä nuorten MM-kisoja, eikä siinä ollut järkeä ryhtyä kiirehtimään kuntoutumisen kanssa, kun en pystynyt kunnolla edes juoksemaan. Murtumien luutumisessakin meni noin kuukausi, hän kertaa mennyttä kesää.

Tampereen kisat eivät olleet ainoat kilpailut, joiden väliin jääminen harmitti Jorosta.

— Kyllähän kaikki kisat, joihin oli suunnitellut osallistuvansa, mutta ei nyt päässyt, jäivät harmittamaan. Niinpä otin etäisyyttä lajiin, enkä katsonut telkkarista tai paikanpäältä mitään kisoja hetkeen.

Jorosen toipuminen sujui kävellen sekä juoksua korvaavien treenien merkeissä ilman leikkauksia.

Vaikka kesäkauden väliin jääminen jäi kaivelemaan, näkee Joronen siinä myös paljon hyvää. Viimeisten kuukausien aikana hänet saattoi nähdä esimerkiksi myymässä jäätelöä jäätelöpyörän kanssa.

— Ei kesän aikana menettänyt oikeastaan muuta kuin kisat. Sen sijaan sain uusia kokemuksia, kuten juuri kesätyöt, hän kertoo.

Itä-Savon vuoden 2017 stipendiurheilija on nyt jo päässyt takaisin juoksun pariin, mutta tarkkaa suunnitelmaa esimerkiksi paluukisasta ei vielä ole.

— Haluaisin kyllä osallistua Lidingoloppet-maastojuoksukisaan Ruotsissa, mutta katsellaan nyt mitä valmentaja on asiasta mieltä. Treenimielessä haluaisin lähteä maastoon kokeilemaan, juoksija pohtii.

Ensi kesänä 22-vuotiaiden EM-kilpailut järjestetään Ruotsissa, ja myös Jorosen mieli hamuaisi sinne.

— Ei ensi kautta ole vielä hirveästi mietitty. EM-kisat olisivat vuorossa, mutta katsellaan niitä myöhemmin. Treenataan ensin, aikaa kuitenkin vielä on, hän pohtii.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Kommentoidut