Luokan viimeinen este nosti Jenna Yrjövuoren Operagamesin nimikkoluokan voittoon – jatkoi siitä mihin perjantaina jäi ja nappasi jo toisen pääluokkavoittonsa

Jenna Yrjövuori nappasi Operagames-viikonlopun toisen voittonsa lauantaina.

Soila Puurtinen

Jenna Yrjövuori ja Graal nappasivat Operagames-luokan voiton lauantaina Vuohimäellä.
Jenna Yrjövuori ja Graal nappasivat Operagames-luokan voiton lauantaina Vuohimäellä.

Operagamesin toisena kilpailupäivänä Vuohimäellä kisattiin tapahtuman nimikkoluokan voitosta. 140 cm estekorkeudella käydyn luokan uusintaan selviytyi kuusi ratsukkoa, joista voiton vei Kaarinan Kenttäratsastajien Jenna Yrjövuori ratsullaan Graal.

Yrjövuoren voitto selvisi vasta luokan viimeisellä esteellä. Uusintaan viimeisenä startannut Pohjois-Karjalan Urheiluratsastajien Petra Heikkinen ja Q And Q DK Z olivat alittamassa Yrjövuoren aikaa ja tekemässä nollarataa, mutta ratsukko pudotti puomin viimeisellä esteellä.

Voitto oli Yrjövuorelle ja Graalille jo viikonlopun toinen, sillä he voittivat myös perjantain pääluokkana toimineen 130 cm:n luokan.

– Nyt on mennyt kyllä putkeen koko viikonloppu. Kerrankin menee oikeasti sujuvasti melkein jokaisen hevosen kanssa, tyytyväinen ratsastaja kertoi lauantain voiton jälkeen.

Soila Puurtinen

Petra Heikkisen viimeisen esteen pudotus varmisti Jenna Yrjövuoren voiton.
Petra Heikkisen viimeisen esteen pudotus varmisti Jenna Yrjövuoren voiton.

Yrjövuori osallistuu itse Operagames-viikonloppuun vain yhdellä hevosella, mutta kisaamassa ovat myös hänen pikkusiskonsa sekä puolisonsa Madis Morna, joka sijoittui Operagames-luokassa kolmanneksi Tuxpan Ls:llä.

– Kaikki on rullannut oikein hyvin, Yrjövuori myöntää.

Viikonlopun peräkkäiset onnistumiset ovat kuitenkin päässeet jopa yllättämään ratsastajan.

– Yleensä hyvän kisan jälkeen saatan itse sählätä seuraavassa luokassa niin, ettei onnistu enää. Kai tällä kertaa vain oikeasti yritin ja on ollut pakko onnistua.

Soila Puurtinen

Madis Morna ja Tuxpan Ls.
Madis Morna ja Tuxpan Ls.

Yrjövuoren mukaan Graal oli lauantain Operagames-luokan perusradalla hyvä, vaikka hänellä itsellään oli aluksi haasteita saada rytmistä kiinni.

Luokan voiton takasi uusinnassa muita tiukempi tie radan ensimmäisen ja toisen esteen välillä.

– Sähläilen yleensä aina kurveissa, joten mun on pakko vähän oikaista jostain, että saan aikaa kiinni. Tällä kertaa se tuotti tulosta, hän selventää.

Hän kuvailee ratsuaan Graalia herkäksi ratsastaa, ja sen kanssa on harvoin kahta samanlaista suoritusta peräkkäin.

Soila Puurtinen

6507357.jpg

– Sillä on paljon scouppia, mutta se voi mennä kisassa ihan säppiin ja olla niin jännittynyt, että tiputtaa useita puomeja.

– Täällä se on kuitenkin mennyt tosi hyvin ja ollut täysillä mukana tässä hommassa. Silloin sillä on helppo ratsastaa.

Soila Puurtinen

Jenna Yrjövuori
Jenna Yrjövuori

Yrjövuori osallistuu myös viikonlopun pääkisaan, eli sunnuntain GP-luokkaan. Silloin ratsukolla on mahdollisuus täydentää viikonlopun saldonsa kolmeen sinivalkoiseen ruusukkeeseen.

Vielä lauantaina hän ei kuitenkaan uskaltanut toivoa liikoja.

– Graal voi olla ensimmäisenä päivänä todella hyvä, mutta jo seuraavana täysin erilainen. Huominen voi siis olla mysteeri, hän naurahtaa.