Iina kannattaa Mäkäräistä ja Elmo Pärmäkoskea — Olympiahenki on vallannut Anttolan koulun

Paralympiapäivän vieraana koululla oli paralympiakultamitalisti Markku Niinimäki, joka kertoi oppilaille omasta taustastaan urheilijana.

Tuija Pauhu

Kerimäen Anttolan koulun paralympialaisissa yhtenä lajina oli salibandya yhdellä kädellä.

Samaan aikaan kun keskiviikkoaamuna Etelä-Korean Pyeongchangissa suomalaiset kilpailivat ladulla yhdistetyn olympiamitaleista, kisailtiin Savonlinnan Anttolan koululla paralympiapäivän merkeissä.

Maineesta ja kunniasta kisattiin neljässä eri lajissa, kun koululaiset pääsivät mittaamaan taitojaan ihmiscurlingissa, norsupallossa, sählyssä sekä istumalentopallossa.

Lajit eivät olleet perinteisiä olympialajeja, vaan jäljittelevät paraurheilulajeja.

— Edellisten kisojen aikaan meidän kisojen teemana olivat olympialaiset, ja siksi tällä kertaa teemana on paralympialaiset, selventää koulun rehtori Mari Makkonen.

Lajeista erityisesti ihmiscurling oli lasten mieleen. Siinä toisia tuonnettiin liukureiden päällä jäällä yrittäen päästä mahdollisimman lähelle maalia.

— Se oli kivointa, kun siinä sai työntämällä hyvät vauhdit, kertoi kakkosluokkalainen Iina Vannas ja kolmosluokkalainen Elmo Turunen nyökytteli päätään hyväksyvästi vieressä.

Vannaksen perheessä olympialaisia on seurattu tarkasti, ja Iinalla oli selkeät suosikit Suomen joukkueesta.

Tuija Pauhu

Elmo Turusen sekä Iina Vannaksen lempilaji paralympiäpäivässä oli ihmiscurling.

— Miehistä Iivo Niskanen ja naisista Kaisa Mäkäräinen, itsekin hiihdosta tykkäävä tokaluokkalainen kertoo.

Kolmosluokkalaisen Turunen kertoo puolestaan katsoneensa paljon mäkihyppyä, hiihtoa sekä curlingia.

— Miun suosikkiurheilijat ovat hiihdosta Krista Pärmäkoski ja Niskanen. Mäkihypystä puolestaan Janne Ahonen.

Paralympiapäivän vieraana koululla oli paralympiakultamitalisti Markku Niinimäki, joka kertoi oppilaille omasta taustastaan urheilijana.

— Harvoin lapset ovat niin hiljaa, kun he tänään olivat kuunnellessaan Markun puhetta, Makkonen kuvailee.

Tuija Pauhu

Markku Niittymäki kertoi omasta urheilutaustoistaan Anttolan koulun oppilaille.

Koululaisia olivat ohjaamassa myös Tanhuvaaran urheiluopiston opiskelijat.

Olympialaisteema on näkynyt Anttolan koulun arjessa kisojen ajan vahvasti.
Kolmosluokkalaiset kertovat päivittäin olympiauutisissa päivän tapahtumista Pyeongchangista, kun taas ykkös- ja kakkosluokkalaiset pitävät olympiaradiota. ATK-luokasta on puolestaan tehty kisakatsomo, joka on ollut koulupäivien aikana ahkerassa käytössä.

Tuija Pauhu

Istumalentopallo valikoitui yhdeksi paralympiapäivän lajiksi, sillä se on myös veteraanien kuntoutuslaji. — Näin haluamme kunnioittaa heitä, Mari Makkonen kertoo.

Olympiahengessä koulussa on käyty myös läpi olympia-aatteita. Luokkien seiniltä löytyy lappuja, joissa on pohdittu muun muassa suvaitsevaisuutta sekä reilun pelin sääntöjä.

Tuija Pauhu

Mari Makkonen esitteli koululaisten tekemiä kisamaskotteja.

— Samat teemat ovat mukana myös paralympiapäivässä, sillä niitä on käyty läpi jokaisella lajirastilla ohjaajien kanssa, Makkonen kertoo.