STPS:lle jo neljäs tappio peräjälkeen — Keltamustat romahtivat toisella jaksolla Savilahden Urheilijoiden vieraana

STPS:n tilanne sarjataulukossa alkaa olla tukala. Se on seitsemän pelatun kierroksen jälkeen toiseksi viimeisenä putoajan paikalla. Tosin ero neljänteen sijaan on ainoastaan neljä pistettä.

Soila Puurtinen

Ensimmäistä kauttaan STPS:n miesten edustusjoukkuetta valmentavalla Kai Niirasella on paljon pohdittavaa.
Ensimmäistä kauttaan STPS:n miesten edustusjoukkuetta valmentavalla Kai Niirasella on paljon pohdittavaa.

Toisen puoliajan alussa Kaakon Kolmosen Etelä-Savon derby Savilahden Urheilijoiden ja STPS:n välillä näytti vieraiden kannalta vielä hyvältä.

Maalittoman avausjakson jälkeen nuori Aapeli Turkka vei vieraat 0—1-johtoon Rantakylän nurmella pelatussa ottelussa.

Sen jälkeen keltamustaa joukkuetta vietiin kuin litran mittaa. Mikko Mutka tasasi puntit 61. minuutilla ja jo 69. minuutilla SavU oli karannut 4—1-johtoon.

Viimeisen kymmenen minuutin aikana mikkeliläiset tekivät vielä kolme täysosumaa, joten STPS:n tappioputki venyi neljän ottelun mittaiseksi murskaluvuin 7—1 (0—0). Kaikki tappionsa se kärsi vieraskentillä.

STPS-luotsi Kai Niiranen oli ymmärrettävästi varsin vaitonainen pelin jälkeen.

— 60 minuuttia oltiin hyvin pelissä mukana ja saatiin jälleen tehtyä avausmaali. Sen jälkeen tapahtui taas jotain käsittämätöntä. Karkeasti sanottuna SavU sai neljä hyökkäystä joista teki neljä maalia, Niiranen manasi.

— Vaikea on löytää syytä mistä otteen lipeäminen johtui. Treeneissä on ollut hyvä meininki ja pelisuunnitelmaakin noudatettiin. Jotakin pitää ruvetä keksimään mistä löytäisimme tasaisuuden tekemiseen. Nyt vähän murehditaan tätä ja huomenna mennään Kyrönniemelle taas treenaamaan, Niiranen sanoi.

STPS:n tilanne sarjataulukossa alkaa olla tukala. Se on seitsemän pelatun kierroksen jälkeen toiseksi viimeisenä putoajan paikalla. Tosin ero neljänteen sijaan on ainoastaan neljä pistettä. Maaliero 14—21 on tullut kahden voiton ja viiden tappion myötä.

SavU on kerännyt seitsemästä pelaamastaan ottelusta kolmetoista pistettä ja on sarjassa kolmantena.

STPS joutui Mikkelin keskiviikkoiltaan hieman siipirikkona kun muun muassa Antti ja Teemu Pulkkinen olivat sivussa. Antti Pulkkinen on polven sivusidevamman vuoksi vähintään kuusi viikkoa sivussa tositoimista. Teemu kärsii lähentäjälihaksen vammasta.

— Aika kapealla porukalla oltiin taas liikkeellä. Kun jouduin ottamaan Juuson (Kautonen) pois puoliajalla, niin kyllähän se kentällä näkyi, Niiranen sanoi.

Seuraavan ottelunsa STPS pelaa 16.6. Kyrönniemellä KyPaa vastaan.

Kommentoidut