Karhu-Kissojen toisen erän alun tehohetki oli SaPKolle liikaa Nuorten Mestiksen alkusarjan kamppailussa

SaPKon valmentaja Juho Nykäsen harmitteli sitä, että pelillisesti joukkueella ei ollut taaskaan mitään hätää, mutta sitten tulee nukahduksia, jotka vastustaja käyttää tylysti hyväkseen.

Soila Puurtinen

SaPKon edustusjoukkueen sopimuspelaaja Niklas Holopainen oli jelppaamassa A-nuoria lauantain kierroksella.
SaPKon edustusjoukkueen sopimuspelaaja Niklas Holopainen oli jelppaamassa A-nuoria lauantain kierroksella.

Nuorten Mestiksen alkusarjan kärkijoukkue Karhu-Kissat oli maineensa veroinen vieraillessaan SaPKon vieraana Talvisalossa lauantai-iltapäivänä.

Ainoastaan yhden jatkoaikatappion kärsineet helsinkiläiset veivät sarjapisteet lukemin 3-8 (1-0, 1-5, 1-3). Tosin aivan noin lavea ero ei tee oikeutta kotijoukkuelle.

SaPKo sai otteluun hyvän startin, kun Ilkka-Pekka Kiukas teki avauserän ainoan osuman.

Toisen erän ensimmäinen kymmenminuuttinen oli sen sijaan SaPKolle karmea. Hyvin liikkunut Karhu-Kissat puhkoi SaPKon puolustuksen tuon tuosta ja viimeisteli avautuneista paikoista jäätävän tehokkaasti. Tehohetken viidestä osumasta kolme syntyi tasavajaalla.

- Samaa laulua tässä on taas laulettava. Pelillisesti meillä ei ollut taaskaan mitään hätää, mutta sitten tulee nukahduksia, jotka vastustaja käyttää tylysti hyväkseen, SaPKon valmentaja Juho Nykänen harmitteli.

Erän jälkimmäisellä puoliskolla kotijoukkuekin pääsi taas peliin mukaan ja rakenteli erinomaisia tekopaikkoja, mutta viimeistely ei yltänyt lähellekään stadilaisten tasoa. Simo Kauppinen kavensi tilanteeksi 2-5.

- Kun me teemme virheen, vastustaja tekee maalin. Kun vastustaja tekee virheen, me saamme puolittaisen maalipaikan. Henkilökohtaisella tasolla pelaajilla on vielä paljon opittavaa siitä miten tilanteita ratkotaan voittavasti, Nykänen sanoi.

Erätauolla Kissat sai rivinsä jälleen järjestykseen ja karkasi lopullisesti voittoon. SaPKon lohdutusosuman värkkäsi Oskar Myllys pikkupässien pelattua ilman maalivahtia.

SaPKon valmennusjohto herätteli joukkuetta 1-4-tilanteessa vaihtamalla maalivahtia. Roope Huittinen korvasi Juho Ahopellon.

Siitä Nykänen oli tyytyväinen, että joukkue ei lopeta pelaamista tappioasemassakaan.

- Onneksi sarja on vasta alussa. Joukkueessa on paljon uusia pelaajia ja joillekin sarjatasokin on uusi. Kokemusten kautta tulee oppia.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet