SaPKo availee yhteistyökanavia Kiinan suuntaan

Tavoitteena on, että ensimmäiset jääkiekon leirikoulut Savonlinnassa toteutuisivat talven ja kesän 2018 aikana

Soila Puurtinen

SaPKon toimitusjohtaja Petri Karppasen mukaan yhteistyö alueen yritysten ja yhteisöjen kanssa eri muodoissaan on yksi seuran tärkeimmistä tavoitteista.
SaPKon toimitusjohtaja Petri Karppasen mukaan yhteistyö alueen yritysten ja yhteisöjen kanssa eri muodoissaan on yksi seuran tärkeimmistä tavoitteista.

Savonlinnassa tehtiin tänään uusi avaus Kiinan markkinointiin kun SaPKo ja Nordic Sport Expert sekä BEWIN International Sports & Culture Co. Ltd allekirjoittivat yhteistyön aiesopimuksen Spahotel Casinolla.
Suomi ja Kiina käynnistivät tiiviin jääkiekon markkinointiyhteistyön vuonna 2016 kun Peking valittiin vuoden 2022 talviolympialaisten järjestäjäksi.

Nordic Sport Expert company Lappeenrannasta ja BEWIN Sports company Pekingistä ovat tehneet liikunta- ja urheiluyhteistyötä jo vuodesta 2016 Lappeenrannan ja Imatran kaupunkien kanssa.
Tänä vuonna yhteistyö käynnistyi myös Savonlinnassa Tanhuvaaran Urheiluopiston kanssa.

SaPKon voitettua Mestiksen mestaruuden viime kaudella, sillä on entistä paremmat mahdollisuudet kansainväliseen yhteistyöhön. Koko Saimaan alueesta halutaan kehittää kansainvälisesti vetovoimainen urheilumatkailukohde.
Yhteistyön odotetaan poikivan SaPKon ja kiinalaisten kumppaneiden välillä esimerkiksi yhteisiä harjoitusleirejä ja -otteluita. Spahotel Casino on puolestaan paikallinen kumppani majoitus-, ravintola- ja oheispalveluiden osalta.

SaPKon toimitusjohtaja Petri Karppasen mukaan yhteistyö alueen yritysten ja yhteisöjen kanssa eri muodoissaan on yksi seuran tärkeimmistä tavoitteista.
- SaPKo lähtee innokkaasti ja mielenkiinnolla rakentamaan yhteistyömahdollisuuksia Kiinan suuntaan. Uskon yhteistyön tarjoavan kehitysmahdollisuuksia niin urheilun kuin liiketoiminnankin osalta. Haluamme olla kehittämässä vahvasti oman alueen tulevaisuutta, Karppanen sanoo.

Primehotels Oyn omistama Spahotel Casino tekee aktiivista ja pitkäjänteistä tuotekehitystä ja markkinointia kansainvälisille markkinoille. Kiinan osalta tuotekehityksen kärkenä on erilaiset school
camp ja sport camp -ryhmätuotteet laajan yhteistyöverkoston kanssa.
- SaPKon mukaantulo yhteistyöhön avaa uusia mahdollisuuksia liikunta- ja ryhmämatkailun osalta. Tavoitteena on, että ensimmäiset jääkiekon leirikoulut Savonlinnassa toteutuisivat talven ja kesän 2018 aikana, Nina Rinkinen Spahotel Casinolta sanoo.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.