SaPKo jäi jälleen telineisiin alussa, mutta loppukiri riitti kahteen pisteeseen Kiekko-Vantaata vastaan

SaPKo kiri kolmen maalin eron kiinni keskiviikkona Talvisalossa. Kiekko-Vantaa taipui lopulta voittolaukauskisassa.

Soila Puurtinen

SaPKo maalilla oli varsinkin toisessa erässä ruuhkaa, mutta uhrautuva puolustus piti maalin puhtaana.
SaPKo maalilla oli varsinkin toisessa erässä ruuhkaa, mutta uhrautuva puolustus piti maalin puhtaana.

Heikko aloitus oli olla jälleen SaPKon turma, kun joukkue voitti Kiekko-Vantaan voittolaukauskisassa keskiviikkona Talvisalossa.

Kotijoukkue oli kompastua jälleen heti avauserässä, sillä Kiekko-Vantaa johti ottelua parhaillaan jo kolmella maalilla. Kotijoukkue onnistui kuitenkin kirimään eron kiinni ennen täyttä 60 minuuttia.

Onneksi me saimme kaksi pistettä. — Pasi Räsänen

Ero joukkueiden välille löytyi vasta voittolaukauskisassa, kun SaPKosta onnistuivat Henri Keskilohko, Atte Karppinen, ja Nico Vikstén torjui kaikki Kiekko-Vantaan viisi yritystä.

— Tuttua kauraa oli alku. Vastustaja oli hyvä, emmekä pystyneet vastaamaan liikkeeseen. He ottivat meidän aseet pois ja tekivät meidän pelin hankalaksi. Päätöserään joukkue latasi kuitenkin kaiken peliin, ja kiitos siitä heille, SaPKon Pasi Räsänen totesi ottelun jälkeen.

— Hieno Mestis-kamppailu. Kaksi pelaavaa joukkuetta, ja molemmat pelasivat hyvin. Onneksi me saimme kaksi pistettä.

SaPKo teki ottelusta jälleen hankalan, kun vierasjoukkue karkasi heti ensimmäisten seitsemän minuutin aikana. Kiekko-Vantaan terävät vastahyökkäykset olivat myrkkyä savonlinnalaisille, kun Jere Kiviniemi ja Mestiksen maalipörssin ylivoimainen ykkönen Miro-Pekka Saarelainen pääsivät iskemään kiekkoa SaPKo-vahti Roope Urpolahden taakse.

Kiekko-Vantaa onnistui erässä kerran myös ylivoimalla, kun SaPKo nappasi kaksiminuuttisen liian monesta pelaajasta jäällä. Maalia pääsi juhlimaan Joel Sund.

Kolmen salamamaalin jälkeen kotijoukkueelle maalille vaihtui Nico Vikstén, mutta myös hänen aloituksen oli alkaa haastavasti. Kiekko ohitti Viksténin reilun minuutin pelaamisen jälkeen, mutta maalia ei hyväksytty.

Erän loppuun SaPKo-kapteeni Juuso Forsströmin soolonousu kavensi tilanteeksi 1—3.

Toisessa erässä vierasjoukkue onnistui jäädyttämään pelin ja piti pässipaidat poissa hyviltä maalipaikoilta.

Nopeat vantaalaishyökkääjät aiheuttivat monesti sydämen tykytyksiä kotiyleisölle, mutta Vikstén venyi muutamaan paraatitorjuntaan.

Kotijoukkueen parhaimmat maalipaikat tulivat juuri keskiviikkona paluun pelikentille loukkaantumisen jälkeen tehneelle Mikko Lahtelalle. Pelaamattomuus näkyi kuitenkin vielä ratkaisupaikoissa.

Teemu Lämsän 2—3-kavennusmaali heti kolmannen erän alkuun herätti kotijoukkueen. Maalin jälkeen hyökkääjä lähti ottelussa jo toistamiseen vaihtopenkille kättään pidellen, mutta palasi vielä otteluun.

Lämsän, Lahtelan sekä Niklas Salon muodostama SaPKon ykkösketju aiheutti vieraille hankaluuksia, mutta ottelu ehti kääntyä jo loppusuoralle ennen onnistumista.

Ville Väinölän viivasyötöstä Salo iski kiekon Waltteri Ignatjewin längistä maaliin.

Ottelun ratkaisu venyi voittolaukauskisaan, jossa SaPKo oli varmempi. Voiton kruunasi Viksténin nollapeli.

Näin pelattiin

1. erä: 2.10 0—1 Jere Kiviniemi (Pekka Niemimaa, Roope Niskanen), 4.49 0—2 yv Joel Sund (Miro-Pekka Saarelainen, Joona Monto), 6.59 0—3 Saarelainen (Monto, Kiviniemi), 14.55 1—3 Juuso Forsström (Julius Marva, Antti Palojärvi).

2. erä: Ei maalia.

3. erä: 40.52 2—3 Teemu Lämsä (Niklas Salo, Marva), 56.37 3—3 Salo (Ville Väinölä, Eetu Pylkkänen).

Jatkoaika: Ei maalia.

Torjunnat: Roope Urpolahti SaPKo 2 (Vaihto: 06.59 0—3), Nico Vikstén SaPKo 4+10+7+1=22, Waltteri Ignatjew K-Vantaa 6+9+9+4=28.

Yleisöä: 923.