SaPKo A:lle kahden voiton viikonloppu — SaPKo B:n pistesaldo karttui kolmella

SaPKo A onnistui kasvattamaan pistepottiaan viikonlopun aikana viidellä pisteellä ja SaPKo B kolmella.

Soila Puurtinen

SaPKo A on tällä hetkellä Nuorten Mestiksen sarjataulukossa viidentenä.
SaPKo A on tällä hetkellä Nuorten Mestiksen sarjataulukossa viidentenä.

SaPKo A keräsi viiden pisteen potin Nuorten Mestiksessä viikonlopun otteluistaan Savonlinnassa ja Jyväskylässä. Lauantainen ottelu Imatran Ketterää vastaan ratkesi voittomaalikisassa lukemin 2—1 (0—0, 0—1, 1—0, 0—0, 1—0) ja sunnuntainen ottelu Diskosia vastaan meni SaPKolle maalein 1—6 (1—2, 0—1, 0—3).

SaPKon päävalmentaja Juha Nykänen on olosuhteisiin nähden viikonlopun tuloksiin tyytyväinen.

— Viimeisistä kahdeksasta pelistä olemme pelanneet seitsemän vieraissa, niin olen kyllä tyytyväinen, että olemme pystyneet silti voittamaan matseja. Kyllä tuo reissaaminen näkyy vahvasti meidän tekemisessä, mutta sitähän se on. Eikä kukaan mukaan ole fressinä pelaamassa, Nykänen sanoo.

Nykäsen mukaan lauantain ja sunnuntain välinen maiseman vaihdos näkyi Diskosia vastaan pelatussa ottelussa.

— Ensimmäisessä erässä emme oikein päässeet liikkeelle, ja toki vastustajakin oli siinä hyvä.

Kohti parempaa huomista

SaPKo haki toiselta erätauolta uudenlaista puhtia peliin ja palasi kentälle nälkäisenä. Morten Jurgens laukoi kolmannessa erässä Diskosin verkkoon kaksi maalia reilun minuutin aikavälillä, joista toisen alivoimalla. Jere Kuivisto viimeisteli SaPKon pistepotin kasvattamalla sen lopullisiin 1—6-lukemiin.

Viikonlopun vastustajat erosivat valmentajan mukaan toisistaan selkeästi.

Kohti sitä niin sanotusti parempaa huomista olemme kyllä koko ajan menossa. — Juha Nykänen

— Ketterä oli lauantaina huomattavasti kovempi vastus, että tämän sunnuntain voiton saimme tietyllä tapaa vähän helpolla. Toisaalta nämä ovat niitä pelejä, mitkä pitääkin voittaa, sanoo Nykänen.

Nykäsen mukaan tavoitteeseen on kuitenkin vielä matkaa.

— Paljon on pelejä voitettava ja paljon on pelin vielä kehityttävä, että pääsemme tavoitteeseen. Kohti sitä niin sanotusti parempaa huomista olemme kyllä koko ajan menossa.

SaPKon A-nuoret kohtaa seuraavaksi K-Kissat vieraspelissä lauantaina 2.11.

SaPKo B:lle murskatappio ja taisteluvoitto

SaPKon B-nuorten Mestiksen karsinnan viikonlopun ottelut tarjosivat katsojilleen maalirikkaita pelejä. Lauantaina Joensuun Jokipojat tylytti kotijoukkuetta Savonlinnassa murskalukemin 1—7 (0—2, 1—1, 0—4), mutta sunnuntaina SaPKo sai kuitattua Diskosia vastaan pelatusta ottelusta voiton kotiin maalein 4—6 (0—2, 2—2, 2—2).

Lauantaisen kuuden maalin erolla tulleen häviön jälkeen kuuden pisteen voitto tuli SaPKolle tarpeeseen.

SaPKo teki Diskosia vastaan Jyväskylässä pelatussa ottelussa maaleja tasaiseen tahtiin: jokaisessa erässä kaksin kappalein. Toisen erän alkuun mennessä saavutettu 0—3-johto alkoi kuitenkin murentua, kun Diskosin Henri Puranen avasi joukkueen maalisaldon.

SaPKon Oskar Myllys vei hetken kuluttua joukkueen takaisin kolmen maalin johtoon ottelun toisella maalillaan.

Diskos kiri toisen erän lopun ja kolmannen erän aikana kolmen ylivoimamaalin siivittämänä 4—4-tasatilanteeseen, mutta SaPKon Miki Kukkonen ja Luukas Laiho kuittasivat pelin lopulta savonlinnalaisten hyväksi.

SaPKon B-nuoret taistelevat seuraavan kerran kotipelissä lauantaina 2.11. Ketterää vastaan.