Imatralla juhlitaan Ketterää! — KeuPa kaatui Mestiksen viidennessä finaalissa maalein 3—2

Ketterän Ville Paalanen on Mestis-mestaruuksien takuumies. Lappeenrannan SaiPassa kiekko-oppinsa saanut hyökkääjä on juhlinut mestaruutta kolmena keväänä peräkkäin, ensin SaPKossa, viime kaudella KeuPassa ja nyt siis Ketterässä.

Imatralla juhlitaan seuraavat päivät Ketterän mestismestaruutta.
Imatralla juhlitaan seuraavat päivät Ketterän mestismestaruutta.

Imatran Ketterä on Mestiksen mestari ensimmäistä kertaa seuran historiassa. Vielä toissa kaudella Ketterä pelasi Suomi-sarjassa.

Mestaruusjuhlat täpötäydessä Imatran jäähallissa käynnistyivät keskiviikkoiltana, kun Ketterä voitti KeuPan maalein 3—2 (2—2, 1—0, 0—0) ja otti samalla neljännen voittonsa keuruulaisista.

Viiden ottelun pituinen finaalisarja oli huipputasainen, sillä jokainen ottelu päättyi ainoastaan yhden maalin erolla.

Yksi Ketterän suurista sankareista oli Erno Ripatti, joka laukoi voittomaaliksi jääneen 3—2-osuman aivan toisen erän lopussa ajassa 39.51.

Ketterän 2—1-osuman viimeisteli alivoimalla SaPKossa kaksi vuotta sitten mestaruutta juhlinut Rasmus Hämäläinen.

Ketterän Ville Paalanen on Mestis-mestaruuksien takuumies. Lappeenrannan SaiPassa kiekko-oppinsa saanut hyökkääjä on juhlinut mestaruutta kolmena keväänä peräkkäin, ensin SaPKossa, viime kaudella KeuPassa ja nyt siis Ketterässä.

Ketterän puolustaja, SaiPan liigajoukkueeseen ensi kaudeksi huhuiltu Sameli Ventelä palkittiin pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana.