Aholahden laduilla ei päästä kisaamaan tänäkään viikonloppuna — "Viime viikolla keli antoi tikkarin hetkeksi suuhun, mutta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä se tempaistiin pois ihan kunnolla"

Lauha sää peruu sekä kisoja että hiihtokouluja Savonlinnassa.

Soila Puurtinen

Perjantaina Aholahden laduilla ei ollut ruuhkaa kuntohiihtäjistäkään. Tänä talvena siellä ei ole voitu järjestää vielä yksiäkään kisoja.
Perjantaina Aholahden laduilla ei ollut ruuhkaa kuntohiihtäjistäkään. Tänä talvena siellä ei ole voitu järjestää vielä yksiäkään kisoja.

Peruttu, peruttu, peruttu.

Näin listataan Aholahden hiihtokeskuksen latutiedotteessa kuluneen viikon hiihtotapahtumista.

Tällä viikolla ohjelmassa olisivat olleet muun muassa hiihtokoulu sekä Saimaan Lari cupin sprinttikisat. Vielä viime viikonloppu antoi lupauksia talvisesta kelistä, mutta alkuviikon sateet vesittivät ne.

Tilanne on kuitenkin sama ympäri Suomea. Muun muassa perinteinen Finlandia-hiihto jouduttiin perumaan lumen puutteen vuoksi. Myös vilkaisu Hiihtoliiton kilpailukalenteriin kertoo karua kieltään: Lähes joka toinen ensi viikoksi suunniteltu kisa on jouduttu perumaan. Yhtenä poikkeuksena toimivat tänä viikonloppuna Kontiolahdella kisattavat nuorten SM-hiihdot.

Savonlinnan Hiihtoseuran Janne Kaiponen ei muista, milloin olisi edellisen kerran jouduttu perumaan yhtä paljon kisoja lumenpuutteen vuoksi.

– Pakkanen on ollut yleensä ongelma tähän aikaan vuodesta, mutta sekin on vaikuttanut vaan yksittäisiä päiviä, hän muistelee.

Vielä viime viikolla olosuhteet hiihtämiseen olivat Savonlinnassakin oivat, mutta tämän viikon lämpöasteet ovat kuluttaneet latuja.

– Viime viikolla keli antoi tikkarin hetkeksi suuhun, mutta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä se tempaistiin pois ihan kunnolla, Kaiponen harmittelee.

Vielä viime viikonloppuna Kaiponen oli toiveikas, että Aholahdessa kisattaisiin tänään sprinttihiihtoja. Olosuhteet näyttivät myös hiihtokoulun kannalta hyvältä. Tiistaiaamuna Kaiponen joutui kuitenkin toteamaan, ettei sen aloittaminen kuitenkaan onnistu.

Vähälumisen talven vuoksi SHS:n kaikki tämän talven kilpailut sekä hiihtokoulut on jouduttu tähän mennessä perumaan.

SHS:n hiihtäjät ovat kuitenkin päässeet harjoittelemaan, vaikka soveltamista se onkin vaatinut. Kaiponen kiittelee myös Tanhuvaaran ensilumenlatua.

– Jos tykkilumilatua ei tänä talvena olisi ollut, hiihtämiset olisivat jääneet pelkällä luonnonlumella vähäiseksi, hän toteaa.

Seuraavan kerran Aholahdessa yritetään kisata maaliskuun 7. päivä Viljo Vellosen muistokisoissa. Vaikka aikaa kisoihin on vielä reilusti ja luntakin on vielä jonkin verran, eivät lähipäivien ennusteet lupaile hyvää. Ilmatieteenlaitoksen ennusten mukaan pakkasia ei ole juuri luvassa seuraavan viikon aikana.

– Kauhean toiveikas en ole niistäkään, Kaiponen myöntää.