8 028 savonlinnalaista on jo antanut äänensä, vaikka sunnuntai oli tähän mennessä hiljaisin päivä ennakkoäänestyksessä

Viiden äänestyspäivän jälkeen 28,9 prosenttia Savonlinnan äänioikeutetuista on käynyt uurnilla.

Viikonloppuna äänestettiin varsin laiskasti, mutta kolmen ensimmäisen päivän vilkkauden vuoksi ennakkoäänestyksen kokonaisaktiivisuus on korkeampi kuin edellisissä vaaleissa neljä vuotta sitten samassa vaiheessa. Savonlinnassa on lyöty äänestyslappuihin leima jo yli 8 000 kertaa.
Viikonloppuna äänestettiin varsin laiskasti, mutta kolmen ensimmäisen päivän vilkkauden vuoksi ennakkoäänestyksen kokonaisaktiivisuus on korkeampi kuin edellisissä vaaleissa neljä vuotta sitten samassa vaiheessa. Savonlinnassa on lyöty äänestyslappuihin leima jo yli 8 000 kertaa.

8 028 savonlinnalaista on jo osallistunut eduskuntavaalien ennakkoäänestykseen, kun viidennen päivän uurnat sulkeutuivat kello 16. Sunnuntai oli tähän Savonlinnassa selkeästi hiljaisin äänestyspäivä. Noin 800 äänestäjää oli huomattavasti alhaisempi määrä kuin aiempina päivinä.

Savonlinna on silti 28,9 prosentin äänestysaktiivisuudellaan Kaakkois-Suomen vaalipiirin toiseksi vilkkain äänestyskunta tähän mennessä. Vain Puumalassa (32,4%) on äänestetty vilkkaammin.

Enonkoskella on viiden päivän jälkeen äänestänyt 328 (28%), Parikkalassa 925 (22,1%), Rantasalmella 719 (24,6%) ja Sulkavalla 574 (26,3%) äänioikeutettua.

Kaakkois-Suomen vaalipiirissä on toistaiseksi äänestänyt 82 805 (22,9%) henkilöä. Koko Suomessa ennakkoäänestykseen on osallistunut 928 587 (21,8%) äänioikeutettua.

Koko vaalipiirissä naiset ovat olleet miehiä aktiivisempia. Kaakkois-Suomessa on toistaiseksi äänestänyt 44 739 naista ja 38 066 miestä. Savonlinnassa on äänestetty lähes samassa suhteessa. Naisia on käynyt äänestämässä 4 413 ja miehiä 3 615. Naiset ovat enemmistönä kaikissa Itä-Savon levikkikunnissa toistaiseksi. Enonkoskella ollaan lähinnä tasatilannetta: 168 naista ja 160 miestä on antanut äänensä.

Ennakkoäänestää voi vielä kahtena päivänä, sekä maanantaina että tiistaina. Ennakkoäänestys päättyy tiistaina 9. huhtikuuta.

Ennakkoäänestyspaikat seutukunnalla

Savonlinnan kaupungintalo ma ja ti klo 9-18.
Citymarket ma ja ti klo 9-20.
Prisma ma ja ti klo 9-20.
S-market Kerimäki ma ja ti klo 9-18.
S-market Punkaharju ma ja ti klo 9-18.
Lounaskahvila Sara Savonranta ma ja ti klo 9-18.
Rantasalmen kunnanvirasto, ma ja ti klo 9-18.
Sulkavan kunnanvirasto, ma ja ti klo 9-17.
Enonkosken kunnanvirasto, ma ja ti klo 9-15.
Parikkalan kirjasto, ma ja ti klo 9–17.
Saaren kirjasto, ma ja ti klo kello 9–17.
S-Market Kesälahti, ma ja ti klo 10–18.